— Mitä on tapahtunut? kysyi hän häneltä jo ovessa.
— Enkö pelästyttänyt teitä, kun niin aikaiseen soitin?
— Ette, olin jo kauan ollut ylhäällä. Mutta mitä…?
— Äitini on sairaana ja tahtoo minua tavata.
Dargis oli tavallista kalpeampi ja hänen äänessään oli jotakin pidätettyä ja ikäänkuin hiljaista.
— Tämä ei ollut minulle odottamatonta, jatkoi hän hetken kuluttua, — sillä siitä asti kun isä kuoli on äiti ollut heikkona. Tavallisesti käy niin, että kun tuollaisesta onnellisesta vanhasta pariskunnasta toinen kaatuu, niin kaatuu toinenkin.
Elina ei saanut sanaa suustaan. Hän taisteli kyyneliä vastaan. Hänen teki mieli tarttua Vitoldin käteen, mutta sensijaan liitti hän omat kätensä yhteen ja pusersi niitä kovasti.
— Te ette varmaankaan enää palaa! virkkoi hän hiljaa, vapisevin äänin.
— Se riippuu siitä, miten asiat siellä kotona kääntyvät. Vaikeahan minun on täältä lähteä. Työni on kesken ja…
Hän ei lopettanut lausettaan.