Myöskin nuorisoseurakysymys herää kokouksen lopulla vireille. Seuran perustamisesta on jo kauan ollut puhetta. Kyllä se nyt lopultakin on perustettava…
Alku on aina vaikein ja ensi päivä hirsipuussakin pahin. Seuraavana päivänä tuntui Iidasta lähtö kokouspaikkaan jo paljon keveämmältä.
Hän ei koskaan ollut käynyt Hirvijärven metsäkulmalla, mutta aikaisimmasta lapsuudestaan asti oli hän kuullut mainittavan "Hirvijärven rikkaita". Kylään oli vasta viime vuosina tullut sekä maantie että koulu. Tilat olivat pieniä ja torppareja ainoastaan nimeksi. Joskus oli hänen isänsä puheilla käynyt Hirvijärveltä joku isäntä, sarkatakkiin puettu, jykevä, itsetietoinen mies, jota isä oli kohdellut erikoisella kunnioituksella.
Oli kirkas päivä, hanget siinsivät, koivumetsä punersi ja ilmassa oli keväinen tuoksu. Tie oli asumatonta, siellä täällä vain tuli vastaan köyhännäköinen tölli. Vihdoin erottiin valtatieltä ja kun kylätietä oli parin tunnin verran ajettu, niin alkoi sen päästä kuulua koiranhaukuntaa. Eteen aukeni loiva rinne harmaine mökkeineen ja punaisiksi maalattuine taloineen. Tie kiersi tuhannessa mutkassa ylös rinnettä, ohi kuistien, joiden edessä siat tonkivat, varpuset raksuttivat ja koirarakki haukkui, kohti uutta, vielä maalaamatonta rakennusta, joka oli suurin koko kylässä ja sijaitsi muita korkeammalla: koulua.
Täällä siis asuvat "Hirvijärven rikkaat", pitäjän vapaa talonpoikaisluokka.
Heidän kylänsä tekee iloisemman vaikutuksen kuin seudut, joiden läpi tähän asti on matkustettu. Hauskasti punoittavat talot hankien keskellä — vai lieneekö se auringon ansio, joka tänään antaa kultiensa niin runsaasti tulvia yli seudun?
Opettaja tulee vastaan jo portailla, lausuu reippaasti "tervetuloa" ja auttaa neidin reestä. He astuvat suureen, valoisaan koulusaliin, jossa urkuharmonien ympärillä seisoo muutamia nuoria miehiä laulamassa. Ikkunoista näkyy laaja savolainen maisema: harjanteiden selkiä, jotka aaltojen lailla ylenevät ja alenevat aina taivaanrantaan saakka, joka on läpikuultavan puhdas.
Laulu lakkaa ja laulajat tulevat tervehtimään tulijaa. He ovat siisteissä puvuissa, heidän tervehdyksensä on kohtelias ja heidän kasvoistaan näkee paikalla, että he ovat tottuneet ajattelemaan.
— Oletteko te käyneet kansanopistoa? huudahtaa Iida välittömästi.
Kyllä. Tuo Heikkilä paraikaa käy ja Mustonen kävi viime vuonna. Muut eivät ole olleet tilaisuudessa, vaikka kyllä olisi ollut halua. Mutta lainakirjaston ovat he tutkineet kannesta kanteen ja sanomalehtiä he seuraavat tarkasti… Kunhan näillä seuduin vain olisi enemmän harrastusta. Mutta jos täällä jotakin uutta alkaa, niin jo nousevat miltei kaikki vastustamaan ja pilkkaamaan ja panettelemaan. Nuorisoseuraakin on aiottu perustaa jo pitkän aikaa, mutta eihän siitä mitään tule… Kansakoulussa on sentään viime vuosina ollut paljon oppilaita, mutta kansanopistoa katsotaan vielä kieroin silmin. Santalan isäntäkään, vaikka on niin kelpo mies ja vaikka varoja kyllä olisi, ei tahdo päästää opistoon tytärtään, joka on niin lukuhaluinen…