Pojat riitaantuvat lakista, se kulkee päästä päähän ja singahtaa vihdoin lyyrineen päivineen penkin alle.
Iida kääntyy ja alkaa juoksujalkaa paeta. Pois täältä, niin kauas kuin suinkin!
Mitä tässä auttaa taistella vastaan? Paras antaa mennä myötävirtaa!
Hän purskahtaa kipeään nauruun ja nauraa hyvän aikaa seisten keskellä
Rautatientoria.
Hänen tulee kylmä ja kyynelet virtaavat silmistä, mutta täytyy vain nauraa.
Sillä tämä tuntuu niin mukavalta. Hän katselee nyt maailmaa vallan toisin silmin kuin äsken: kaikki tuntuu luonnolliselta, on kuten olla pitää! Iloitkoot ihmiset kevään päivänä. Ylioppilaat ennen kaikkea! Palatkoot entiset ajat. Sillä ennen oli ylioppilaselämä rikasta ja se kasvatti suuria miehiä. Ja silloinkin juotiin. Nyt kun ylioppilaat ovat siivompia ja raittiimpia, niin ovat he käyneet tyhjiksi ja köyhiksi.
Juokaa, pojat, juokaa! Sitä helpompi on teitä nutistaa ja sitä helpompi teidän — alistua! Ehkä te sitä paitsi tulette intelligentimmiksi. Niinhän väitetään…
Sinä iltana suunnitellaan ulkomaanmatka valmiiksi.
— Muista, ettet saa peräytyä, huomauttaa Iidan tuleva matkatoveri, kotiin lähtiessään.
— En, en. Mitä minä täällä Suomessa turhaan kiduttaisin itseäni!