Tuntuu siltä kuin katto kohoaisi hänen päänsä päältä ja taivas nousisi ylemmä. Louhilinna on myytävänä! Ostaa takaisin Louhilinna, koota sinne kaikki, jotka ovat hajonneet kuin akanat tuuleen!
Tuo vieras mies ei saa ostaa sinua, Louhilinna. Minä sinut otan, minulle sinä kuulut. Oi, asua siellä… Oi tulenko minä sokeaksi, kun minä jälleen näen sinut. Kuolenko minä onnesta!
IX
Kauppatalo!
Kaarina Ceder on pitkässä yksinpuhelussa itsensä kanssa. Tai oikeastaan hänestä tuntuu siltä, kuin hänen ympärillään olisi suuri seura tuttuja ja tuntemattomia, joille hänen on tekeminen selkoa hyvin hämmästyttävistä asioista. Hän tekee suorastaan paljastuksia.
Tiedättekö te, hyvät ihmiset, mikä kauppatalo on? Ette! Mutta minä
Kaarina Ceder, suuren asianajaja Viktor Cederin rouva, minä tiedän sen!
Ja minä nauran!
Minun kaupunkilainen kotini on valmistettu juhlaan. Kukkaset lemuavat, pöydät notkuvat: tänne on koottu kaikki herkut, joista tiedän talon herran pitävän. On ostereja ja valkoista viiniä, on kaviaaria, hirvenpaistia, shamppanjaa…! Ah kuinka minä nauran! Elämä ei ole muuta kuin naurun arvoinen.
Eilen illalla tuli sähkösanoma: loistava voitto! Viktor Ceder on nyt Suomen ensimmäinen asianajaja, hänen nimensä on kaikkien huulilla. Vain minä, hänen vihitty vaimonsa, minä elän siinä vakaumuksessa, että tämä kaikki on petosta, että hän on näytellyt ja hypnotisoinut, että hän on maalannut mustan valkoiseksi ja valkoisen mustaksi, että hän julmasti on ivannut sitä valkoista totuutta, jonka pappina hän on ollut esiintyvinään. Niin, niin, Viktor Ceder, sinä maankuulu asianajaja, minä tiedän sinusta yhden sellaisen asian, että kaikki muu on mahdollista!
Kauppatalo… Kauppatalo!