— Noo? Muuten sinun pitäisi ymmärtää, että minä olen ansainnut rauhaa ja lepoa. Märta puhui jostakin nuoresta miehestä, joka sinua täällä on liehakoinut — hänkö sinut on tehnyt näin hermostuneeksi?
Sydän jäässä pohjaa myöten seisoo Kaarina käsi nojattuna pöytään.
Hänen ääntään tuskin tuntee.
Hetkiseksi hätkähtää tuomari, mutta silmänräpäyksessä on heikkous voitettu, hän elostuu, kiukustuu, asettuu nojatuoliin istumaan ja puhuu käskevä viha äänessä.
— Sinä olet siis minun poissaollessani käynyt konttorissa?
— Entä jos olisin käynyt — miksen olisi saanut sitä tehdä?
— Siks'että olen sen kieltänyt.
— Eikö vaimolla ole lupa tietää kaikkia miehensä salaisuuksia?
— Tiedät varsin hyvin, että minä olen tahtonut sinua suojella.
— En ole käynyt konttorissa.