Tuomari nauraa hiljaa. Sitä ei saata kuulla kuin se, joka hänet näkee.
— Märta on siis sittenkin ollut oikeassa: sinä olet siis vihdoinkin rakastunut! Ja nyt sinä tahdot päästä Louhilinnan rouvaksi.
Kaarinan kasvoille tulee häpeän ilme.
— Mutta älä uskokaan että Louhilinna enää on samanlaisessa kunnossa kuin teidän aikananne, jatkaa tuomari.
— Se nuori mies on naimisissa.
— Se ei teille naisille paljoa merkitse.
Kaarinan huulet ovat lujasti koossa. Hän ei pitkään hetkeen sano mitään.
— Sinä olet väsynyt, minä koetan olla lyhyt. Annathan sinä siis minun mennä?
— Ei, nyt on minunkin kärsivällisyyteni lopussa! Minä en anna sinun mennä!
Ja Kaarinan eteen nousee äkkiä ja ensi kerran suuri tuomari, joka katseellaan murskaa. Hän kasvaa jättiläiseksi. Hän ei ole kiivas, hän on jäisen tyly.