— Voi olla.
— Keitäs puut siellä korvessa hyödyttävät? Joitakuita puita nyt voi pitää puutarhassa silmäruokana mätänemässä, niinkuin tuokin poika näkyy olevan tuolla kalliolla. Mutta joka niitä metsään heittää, se voi samalla heittää sinne setelitukkoja. Hahhahhah! Moisin minä vain neitinä, antaisin köyhille ihmisille työansiota.
— Voi olla. Emme me ole…
— Neiti pelkää, että näköalat tulee rumiksi. Ehei! me karsittaisiin pois vain kaikkein suurimmat taarit…
— Mutta me emme todella myy…
— Vai ei, vai ei. No, ei väkisin oteta! Neitikös täällä nyt aikoo pitää taloa? Seikka on sellainen, että se ei naiselta käy. Ainakaan ei noin nuorelta ja kokemattomalta. Kyllä teitä petetään ja puijataan, torpparit ne ovat oikeita junkkareita puijaamaan. Ja ne vasta haaskaavat metsää. Neiti kyllästyy vielä tähän talonpitoon niin, että antaa pois polkuhinnasta…
— Mutta sehän on minun asiani. Millä oikeudella te…
— Ei neiti tykkää pahaa. Seikka on sellainen, että kun me ahväärimiehet, jotka tukkimetsiä ostetaan, näemme metsän noin oikein mätänevän seisoalleen, niin meidän alkaa syhytä sormiamme niinkuin sanoovat nuoren pröökynän käyvän kun pääsee muotikaupan ikkunaan ja…
— Mutta…
— Ei neiti tykkää pahaa. Ei väkisin oteta. Mutta kyllä siinä niin moni köyhä ihminen saisi leipää ja… Ei, ei oteta väkisin. Kun ei tule kauppaa, niin ei tule.