Puhellessaan lapsen kanssa on Jere ruvennut hypistelemään sen hiuksia.
— Pappa toi Kaarinalle kaupungista kauniin nuken, puhelee lapsi, — se on poika. Sen nimi on Otto… Se pitää häitä Marjan nuken kanssa. Marjan nuken nimi on Kaarina niinkuin Kaarinan. Ja sitten Marjan nukke muuttaa meille ja sitten Marja saa sen Kaarinan kauniin nuken, jonka Kaarina sai jouluna papalta.
Lapsen suuret, viattomat silmät katselevat miesten kasvoihin. Loimussa punoittavat posket ja hiukset kimmeltelevät.
— Ei näy enää mitään, kuiskaa Jere salaperäisesti ja nostaa päätään miesten puoleen, — ei näy enää mitään. Sillä oli syntyessä ollut ihan musta tukka ja päälaella oli ollut kuin ristin merkki… Ei, ei näy enää mitään…
Vaikkei lapsi kuule mitä miehet puhelevat, tulee hänen paha olla ja hän sanoo levottomana:
— Miksei mamsseli jo tule?
— Kyllä hän tulee jahka ennättää.
— Mitäs sen ristin sitten pitäisi tietää? kysäisee joku miehistä taasen.
— Kukas sitä niin varmasti tietää. Toiset arvelivat tietävän suurta onnea, toiset suurta onnettomuutta.
— Eikös Kaarina ensinkään tule Lienaa tervehtimään? kuuluu peräpuolelta huonetta.