— Ai Liena! ja lapsi juoksee Lienan rukin ääreen. — Mutta miksei mamsseli tule?
— Kyllä mamsseli tulee. Pitääkös Kaarina mamsselista?
— Pitää.
— Se on niin kiintynyt siihen mamsseliin, puhelee Liena ja silittää, vuorostaan hänkin, lapsen päätä. — Voi äiditöntä lasta, voi! Missäs mamma on, tietääkös Kaarina?
— Taivaassa…
Navettatytöt vilkaisevat kelloon ja nousevat lähtemään. Lapsen silmät tähtäävät jo levottomina oveen ja kun Miina mamsseli sen vihdoin avaa, karkaa lapsi suinpäin hänen syliinsä ja katoaa hänen suuren huppuliinansa sisään.
— Toivota nyt hyvää yötä…
— Hyvää yötä, kuuluu huppuliinasta.
Miehet nauraa hörähtävät ja naiset yltyvät kehumaan, että se on kuin Herran enkeli, tuo lapsi. Ihan se on äitinsä kuva. Aivan on kuin välähtäisi tupaan jokin valo kun sen valkoinen pää välähtää…
Mutta jopa ulkona onkin Jumalan ilma! Vinkuu, vonkaa, ryskää. Honka humisee aina ylinnä! Siinä on ikäänkuin musta kohina jonka erottaa kaikkien muiden puiden äänestä. Miehet tuvassa rupeavat vähitellen ottamaan esiin eväitään. Jere haukottelee ja puhuu salaperäisesti: