He seisovat vastatusten kukkivalla pihamaalla, pään päällä kostea, pilvinen taivas. He ovat hyvin toistensa näköiset: sama kirkas otsa, samat sirot lahdelmat hiusrajassa, samat rehelliset silmät. Mutta vanhus on tyyni, terve, verevä — nuorukainen kiihtynyt, kalpea, sairas.
Nuorukaisen huulilta puhkeaa nauru. Hän oikaisee oikean kätensä ja viittaa vapisevalla etusormellaan vanhukseen.
— Te kysyitte, äiti, äsken, kuka nukkuu orjuuden unta: tuossa näette, tuossa! Siinä on mies, joka on raatanut herralle viidennestä ikävuodestaan kahdeksaankymmenenteen asti. Mikä on ollut hänen palkkansa? Pahnoissa makaa tuvan nurkassa, ei ole yhtä askeleellisen alaa maata, joka olisi hänen omansa. Ja sensijaan, että hän nousisi sortajaa vastaan, joka on imenyt hänen hikensä ja verensä, puolustaa hän sitä, suutelee ruoskaa, joka syöpyy hänen lihaansa… Voi sinuasi kotiseutuni kansa, jos minä hankin sinulle tilaisuuden lunastaa maat, jotka olet raivannut, niin mahdatko sinä uskaltaa niitä ottaa? Ehkäpä sinä menet herran luo ja notkistat niskasi ja paljastat pääsi ja rukoilet, että herra vain pitäisi maat omanaan ja sallisi sinun viljellä niitä niinkuin tähän asti ja maksaa korkeaa veroa…! Orjan leima on sinussa!
Vaari on käynyt vakavaksi.
— Poika on kipeä, sanoo hän miniälleen. — Jos koettaisi antaa hänelle jotakin syötävää.
Emäntä kuivaa silmiään ja kiiruhtaa vaarin ohitse ruokahuoneeseen. Kun hän palaa, on Joili pitkänään aitassa. Ovi on auki ja käsivarsi niskan alla katselee hän tyyntä, pilvistä yötä. Aitannurkan takaa pilkoittaa kiiluva järven selkä.
Hänen luomensa painuvat umpeen, hän on näkevinään valkoista hankea ja sinistä taivasta ja hangella naisen mustissa vaatteissa. Hän ottaa tämän naisen käsivarsilleen ja kantaa hänet pois, kauas siitä luokasta, johon se syntymästään kuuluu, hän korottaa sen heikäläisten, sorrettujen korkeaan sukuun.
Ja sen kanssa ja sen kautta vie hän tämän kotiseudun kansan valoon ja vapauteen.
— Syö vähäisen, pyytelee äiti vuoteen jalkopäässä.
Joilin silmät rävähtävät auki ja vaistomaisesti ojentaa hän kätensä ottamaan voileipää äidin kädestä. Ja hän istuutuu vuoteen laidalle ja syö nälkäisesti, suun täydeltä.