— Johan siitä nyt on vuosia, puhui Anni, — kun Heta, meidän Jeren sisar, läksi Helsinkiin. Eihän hänestä sitte ole kuulunut mitään moniin vuosiin. Mutta viime markkinoille hän oli ilmestynyt kuin tuulen tuomana. Komeana rouvana, hattupäisenä hän oli puhutellut Jereä ja kertonut olevansa hänen sisarensa — ei ollut sentään tullut ylpeäksi, vaan tunnusti Jeren veljekseen. Siellä hän näki Anna-Kaisankin ja ihastui heti, kun Anna-Kaisa oli kasvanut niin kauniiksi tytöksi. Hän oli hatistellut häntä vyötäisistä, taputellut hänen poskeaan ja paikalla tarjonnut hänelle myyjättären paikkaa puodissaan — Hetalla kuuluu Helsingissä olevan joku anniskelupuoti. Hän oli heti luvannut Anna-Kaisalle kymmenen markkaa kuukaudelta ja paikalla pistänyt matka- ja pestirahat kouraan.
Emäntä oli yhä nousevalla hämmästyksellä kuunnellut Heikkilän Annin kertomusta. Hänelle selveni nyt täydellisesti, miksi Anna-Kaisan käytös viime aikoina oli ollut niin ynseä. Markkinoiden jälkeen hän juuri oli muuttunut.
— Ja nyt vasta te minulle kerrotte tästä, minulle, joka kuitenkin olen kohdellut Anna-Kaisaa kuin omaa lastani, sanoi hän vihdoin.
— Kukapa teille uskaltaisi tulla juttuja tuomaan, te olette niin ylpeä…!
Jonkinlaisella vahingonilolla Anni nautti Mäkelän emännän mielipahasta.
— Voi minua onneton, kun päästin Anna-Kaisan niille markkinoille! Mitä
Jere sitte sanoo, kun häneltä sisarensa vie morsiamen?
— Eihän Jeren ja Anna-Kaisan välillä vielä liene ollut varmoja kauppoja, sillä viime aikoina ei Jere ensinkään ole käynyt veistämässä huoneitaan. Taitaa ajatella, ettei niitä enään tarvitse, kun tästä Anna-Kaisakin lähtee muille maille.
Anni nousi jo penkiltä lähteäkseen pois, mutta Mäkelän emäntä pidätti hänet.
— No tiedetäänkö, kummoinen ihminen se Heta nykyään on?
— Niin muhkeaksi sanoivat paisuneen, ettei olisi tuntenut samaksi ihmiseksi. Hän oli kertonut, että joku ylhäinen herra on hänellä sulhasenakin. Kai se hankkii Anna-Kaisallekin toisen paremman Jeren sijaan.