Hän vetää heidät kaikki ympärilleen houkutellen, kunnes saa heidät teuhaamaan, temmeltämään. Ja hän jää siihen yksin istumaan ääneti ja kuihtuneena, heikkona kuin laho kanto nuoren metsän keskessä.
Valmistuksia ei tehdä paljon, ei ole erityistä puhuttavaakaan. Ennen maatapanoa tahtoo pojan vaimo, että laulettaisiin virsi.
— Niinhän siitä tulee kuin ruumiin lähtövirsi! sanoo muori itsekseen.
Sitte koko väki nukkuu, ja hän yksin valvoo viimeistä yötänsä, kuuntelee hengitystä ympärillään niinkuin hän pitkinä vuosina joka yö on tehnyt. Aika ei tunnu pitkältä. Järkikään ei sumene, vuode ei ole kova. Huomenna viedään hautaa niin likelle, täyttyy kaihottu toivo. Mutta sydämmen juurissa kirvelee vielä jotakin, vienoa surua, joka sitoo elämään: kaipaus tänne, halu jäädä tänne sittenkin, tänne, josta on pyrkinyt pois!
Hän makaa selällään hiljaa aamuun asti, kädet ristissä rinnalla. Päivän sarastaessa valjastetaan hevonen, hän puetaan lämpöiseen turkkiin, taivuttaa päänsä talutettaessa kynnyksestä ja sitte hänet peitetään pehmeisiin heiniin. Mutta hänen sydämmensä tekee silloin viimeisiä töitään, viimeiset kyyneleensä vuodattaa hänen sielunsa, hän on tuskasta tukahtua. Veräjällä muistaa hän kysyä, ovatko kuolinvaatteet mukana. Pojan vaimo palajaa reelle, kumartaa itkettyneet kasvonsa hänen ylitsensä ja rauhoittaa häntä. Muori ojentaa vielä peitteiden alta luisevan kätensä ja sopertaa kiitosta.
Sitte alkaa pitkä matka kirkkomiesten seurassa. Metsät ovat lumessa, anturoista kuuluu nariseva ääni. Hän ei tiedä mistään, on kuin horrostilassa. Poikansa on häntä ajamassa ja hoitaa häntä hellästi. Vasta kirkonkylässä hän herää, kun kellot rupeavat soimaan. Hän ei ole kuullut niitä niin pitkiin aikoihin, että ne ovat melkein unohtuneet. Nyt hänet valtaa ääretön tunne. Se on pelkoa, pyhyyttä, autuaallisuutta täynnä, sellainen vavistuttava juhlallisuuden tunne, kuin jos hänet hautaan laskettaisiin.
* * * * *
Silloin hän todellakin oli hautaa likellä.
Kun pojan vaimo muutaman viikon kuluttua läksi vaivaistalolle häntä katsomaan, oli hän jo kotvan maannut kuolleena haudassaan.
Yö Adrian äärellä.