— Kulta, kuollaan yhdessä…!
Hän huusi, mutta huutoa ei kuulunut. Kylmä käsi tarttui hänen jalkaansa. Se oli hänen miehensä käsi. Laiva keikahti… Liitteissä rutisi, hätähuutoja kuului kannen alta, helisten särkyi lamppuja ja porsliineja… Nainen sulki silmänsä ja tunsi onnea tietäessään miehensä käden pitelevän itsestään kiinni. Seuraavassa hetkessä avasi hän silmänsä. Yhdeksäs laine oli ohitse… Hän ajatteli taas.
— Entä kotona, miten siellä saadaan tieto tästä yöstä…? Siellä odotetaan kirjettä, käydään levottomaksi, odotetaan, odotetaan… Kirjettä ei tule, eikä tule mitään tietoa, kuluu kuukausia, kotona pukeudutaan suruharsoihin… He, jotka hääiltana, kukitettuina, laululla, läksivät kotimaan rannasta, he ajelehtivat Adrian meren aalloilla köytettyinä kiinni toisiinsa…
Kyyneleet vuotivat hänen silmistään, hän ei enään muistanut merta eikä vaaraa, hän ajatteli vain kotimaata ja omaisia ja pingoitti vaistomaisesti kätensä pitelemään kiinni. Kului pitkä aika ennenkuin hän muisti, niissä oli. Miehensä painui hänen ylitsensä.
— Vaara on ohitse, armaani. Kuljemme tuulen mukaan hätäsatamaa kohti.
Yö oli kamala. Pelkäsitkö pahoin?
Aamu valkeni, kuu oli kadonnut. Meren pinta oli melkein tyyni, mutta mainingit kiikuttivat vielä laivaa. Kannen alla näytti surkealta. Tukahduttavassa ilmassa matkustajat makasivat, sekasin tutut ja tuntemattomat, pitkin penkkejä ja permantoa. Kasvot olivat kalpeat, silmät tuijottavat ja väsyneet, joku vaikeroi, toiset olivat ääneti, liikkumattomina kuin kuolleet.
— Tämä on aivan kamalaa, läähätti heikolla äänellä vanha rouva tuontuostakin. — Minä olen matkustanut Välimeren yli Egyptiin, enkä silloin ollut ensinkään kipeä. Mutta tämä on aivan kamalaa…!
Hänen äänensä tukahtui noihin kohtauksiin, jotka kuuluvat meritaudin luonteeseen.
Nousevan auringon valossa alkoi kaukaisuudesta häämöittää maata, toiset väittivät, että jo parin tunnin perästä oltaisiin Veneetsiassa.
Miten taivas oli sininen, miten meri hymyili! Ei olisi voinut aavistaa, että toinen muutama tunti sitte iski salamoita ja toinen ärjyen aukoi vaahtoista kitaa…