Eliza ei oikein tietänyt mitä hän sanoisi.
— Siinä kuulette, naurahti hän. — Ei. Teidän täytyy tulla terveeksi.
Lupaattehan totella meitä?
— No lupaan, lupaan.
Iltapäivällä olivat Zofija ja tohtori tapansa mukaan istumassa puutarhassa. Tohtori soitteli viulua ja Zofija ompeli jotakin käsityötä. Äkkiä Eliza ilmestyi heidän keskelleen. Hänen kädessään oli suuri paperiarkki, mustepullo ja kynä, ja tekeytyen vakavaksi hän virallisella äänellä lausui:
— Tässä olen nyt kirjoittanut kontrahdin, jonka alle pyydän tohtorin nimikirjoitusta: "Täten sitoutuu allekirjoittanut nauttimaan kaikkia mahdollisia lääkkeitä ja käyttämään kaikkia keinoja, jotka voivat edistää terveyden palajamista".
Eliza asetti tohtorin käteen valmiiksi kastetun kynän. Epäillen tohtori otti paperin.
— Tässä sanotaan siis, että minun kritiikittä pitää ottaa kaikki mitä te suvaitsette minulle antaa.
— Niin, te saatte luottaa meihin.
— Luottaa! Teilläpä näyttää olevan oikein lapsen usko. Eikö luottamustanne koskaan ole petetty? sanoi tohtori leikillisesti.
— Minun luottamustaniko petetty? kertoili Eliza ikäänkuin itsekseen. — On. Kumminkin siksi paljon etten minä puolestani ikänä aio pettää; ja Zofija rouvan mahdatte tuntea.