— Suutu, suutu, käy nyrkkisille jos tahdot, hän, Anna, jota minä rakastin, hän on riepu ja rääsy, nosta se liasta, kiedo kaulaasi… Minä en huoli sellaisia…!
Erkin nyrkki sattui pöytään niin että mustepullo helisi. Hän ojentausi suoraksi Akselin eteen, hänen nyrkissään oli voimaa, joka lamautti ja heikonsi Akselia. Hän oli raivoissaan, mutta hän hilliytyi. Akseliin se vaikutti niin että hän toiselta puolen olisi ollut valmis sovintoon, ja toiselta puolen häntä suututti Erkin komentava ryhti.
— Ota takaisin sanasi! uhkasi Erkki.
— En ota!
— Ota takaisin sanasi taikka — — —
— En!
— Minä sinut vaadin miekkasille, kaksintaisteluun.
— Osaatko sinä edes ampua? sanoi Akseli pilkallisesti. — Onko pyssysi kaatanut edes jänistä tai sorsaa!
— Nyt ei olekkaan kysymys jänis- tai sorsajahdista, vaan jompikumpi meistä kahdesta, hyvä herra, minä tai te, jää haavoitettuna tai kuolleena taistelutantereelle. Huomatkaa se! Vielä kerran kysyn: otatteko takaisin sananne neiti Vauriosta?
— En.