— Onko se teistä hauskaa? kysyi Erkki.
— Mikä? rippikoulussa käyminenkö? Hauskaa —? No on.
Hän ensin epäili sanoisiko sitä hauskaksi.
— Siellä selvii niin paljon, jota tarvitsee selvänä tietona elämän tiellä.
Se ilta kului kuin humaus ja yön Erkki nukkui, korvissaan vielä se sävel, jota Anna illalla oli soittanut. Seuraavana päivänä läksi hän Rauhalasta koko perheen saattamana puukäytävän päähän. Siellä tuli vastaan mies, jolla oli asiaa "herralle". Kun hän oli pistänyt kättä, kaikille, heitti hän pitkän katseen nuoreen ylioppilaaseen ja lausui:
— Onkos tämä sitte Anna ryökinän sulhanen?
Erkki ja Anna punastuivat korviin saakka, veljet, jotka kuulivat omat luulonsa toisenkin suusta, päästivät suuren naurun, äiti selitti, ettei hänen tyttärensä vielä ollut kihloissa, mutta isä iski merkitsevästi silmää ja nyökytti päätään. Sitte heitettiin hyvästi ja kaihomielellä ajoi Erkki kaukaisten sukulaistensa taloa kohti, jonne hänellä enään ei ollut minkäänlaista halua.
Ja taas kului pitkiä, pitkiä aikoja, jolloin Erkki kaipasi ja odotti. Kesä loppui, tuli syksy ja talvi töineen yliopistossa. Jouluna läksi Erkki taas tervehtimään noita kaukaisia sukulaisiaan ja poikkesi matkalla Annan kotiin. Isä ja äiti sulkivat hänet miltei syliinsä, Ratto haukkui riemusta ja iloisesti otti Anna ja lapsijoukko hänet vastaan.
Pari päivää Erkki eli Rauhalassa kuin huumeessa. Tanssiaisissa tanssi hän Annan kanssa, kuutamoisina iltoina he kävelivät yhdessä, öisin Erkki näki unissaan vain Annan. Hänelle kävi yhä selvemmäksi, että hänen täytyy tunnustaa rakkautensa.
* * * * *