— No…?
Eliza sävähti ylös mukavasta asennostaan sohvan kulmassa ja katseli kysyväisenä Zofijaan.
— Se on juuri nuori Petras Budris, jos muistatte, nykyään tohtori.
Elizan huulilta pääsi hämmästynyt huudahdus. Hänen katseensa tarttui kattoon, hänen hymynsä värähteli omituisesti.
Ovi avautui. Sama juutalainen, joka oli tuonut Eliza Kochanowskin, astui sisään. Hän oli laiha kuin luuranko ja käveli koukussa. Kasvot peittyivät valkoiseen, tuuheaan partaan, niin että ainoastaan nenä, käyränä ja kuivana kuin petolinnun nokka, ja silmät kiiluvina kuin käärmeellä, jäivät näkyviin. Lianhaju levisi hänen vaatteistaan. Se oli kylän postinkuljettaja. Nöyrällä kumarruksella hän laski postilaukun pöydälle. Zofija rouva nyökäytti vähän päätään merkiksi siitä, että hän sen näki. Sitte hän jatkoi:
— Hän oleskelee meillä sairauden tähden. Hänellähän oli lääkärin paikka likeisessä kaupungissa, mutta siellä kurjissa asunnoissa murtui hänen ennestään heikko terveytensä. Viime syksynä matkusti hän Krimiin ja tuli siellä jo paljon paremmaksi, mutta tätä ilmanalaa ei hän ollenkaan näy sietävän. Hän on taas niin sairas. Minä pelkään, ettei hän enään syksyä näe.
— Mutta eikö hän ennen ollut aivan terve? kysyi Eliza osanottavasti, jotakin sanoakseen. Mutta Zofija ei antanut vastausta. Hajamielisenä otti hän postilaukun käsivarrelleen ja esitti vieraalleen, että mentäisiin puutarhaan. Ystävällisesti puhellen ajatteli hän itse asiassa aivan toisia asioita kuin mistä hän puhui.
Saattoiko tuohon nuoreen, kauniiseen naiseen, Eliza rouvaan luottaa…?
Hän oli rikkaan puolalaisen kreivin tytär, Zofija köyhästä liettualaisperheestä. He tutustuivat Varsovassa eräässä kasvatuslaitoksessa, jossa Zofija oli opettajattarena. Eliza tuli hänen oppilaaksensa ja kiintyi häneen harvinaisella rakkaudella. Hän kutsuttiin kreivilliselle tilalle suvea viettämään, ja talviajaksi, jolloin kreivi oleskeli ulkomailla, uskottiin Eliza neiti hänen huostaansa, sillä Elizan äiti oli varhain kuollut. Kreivin maatilaa hoiti siihen aikaan muuan liettualainen, puolisivistynyt mies nimeltä Budris. Hän oli harvinaisen hyväpäinen ja taitava, ja hänen poikansa Petras näkyi perineen isänsä lahjat. Jo lapsena hän herätti huomiota kauneudellaan ja sukkelilla vastauksillaan. Kun hän pantiin pienen naapurikaupungin kouluun, tuli hänestä luokkansa etevin oppilas. Zofija joutui sittemmin naimisiin saman koulun rehtorin kanssa, jossa Petras kävi ja he ottivat Petraksen maksutta luoksensa asumaan, koska hän oli köyhä poika. Mutta suvisin oleskeli poika isänsä luona, jonka kreivi tuontuostakin uhkasi ajaa pois juoppouden tähden. Petras taas teki sen hulluuden, että rakastui kreivin ihanaan tyttäreen, Eliza neitiin, jota kosijat sekä likeltä että kaukaa kävivät hakkailemassa. Tultuaan ylioppilaaksi loistavilla arvosanoilla, Petras kosi sydämmensä valittua ja sai rukkaset. Kerrottiin, ettei hän peljästynyt ensimmäisestä kiellosta, vaan uskalsi uudestaan. Saatuaan toiset rukkaset heitti hän Eliza neidin rauhaan. Zofija ja hänen miehensä kadottivat hänet sitte näkyvistään. Kerrottiin vain, että hän Varsovassa innolla oli heittäytynyt lukuihin ja muihin puuhiin. Hän piti salaa esitelmiä työväelle ja kirjoitti sanomalehtiin. Puhuttiin, että häntä jonkun aikaa olisi pidetty vankeudessakin, sekä että hän senjälkeen olisi heittäytynyt elämään hurjaa elämää. Sitte ei hänestä taas pitkiin aikoihin kuulunut mitään. Eräänä kauniina päivänä ajaa nuori herra sille talolle, jossa Zofija rouva viettää leskeytensä päiviä. Se on Petras Budris. Hän on kuullut, että hänen hyväntekijänsä, rehtorivainajan leski asuu likellä hänen nykyistä olopaikkaansa ja on rientänyt häntä tervehtimään.
Eliza neiti taas oli, jaeltuaan rukkasia sinne tänne, vihdoin kuusitoista vuotiaana mennyt naimisiin erään puolalaisen upseerin kanssa. Kreivi oli koko kauppaa vastaan, sillä venäläisessä sotapalveluksessa olevalla katolilaisella ei ole odotettavissa suurtakaan tulevaisuutta. Eikä Kochanowski voinut ylpeillä korkeasta syntyperästä enempää kuin erinomaisista luonnonlahjoistakaan. Hänellä oli ainoastaan komea ulkomuotonsa. Kreivi teki mitä voi naimiskaupan ehkäisemiseksi, mutta tytär oli itsepintainen. Suhde isän ja tyttären välillä rikkoutui jo silloin ja aivan kokonaan se loppui, kun Kochanowski sittemmin kääntyi venäläiskreikkalaiseen uskontoon. Nuori pari asui Venäjällä, eikä heistä pitkiin aikoihin kuulunut mitään. Eliza katosi kokonaan entisten tuttaviensa näköpiiristä. Monen vuoden takaa kerrottiin sitte, hänen kotiseudullaan, että Kochanowski oli kuollut everstinä, jättäen jälkeensä lesken ja isot velat.