— Jaa ettäkö takaisin?
Kalle seisahtui hämmästyneenä Riston eteen, ja Riston silmät lensivät pulloon Kallen povitaskussa. Sen johdosta hän sivumennen mainitsi, että viinatavarat Kyyhkylässä olivat olleet sangen niukat. Kuokkavieraat sentään olivat tuoneet mukanansa. Itse pääasiaan he eivät kajonneet ennenkuin Risto oli päässyt istumaan Koivulan tuvan peräpenkille ja täysi lasi oli hänen edessään. Eilispäivästä vielä väsyneenä hän veltosti nojausi seinään tai pöytään puhuessaan.
— Tiedäthän sinä Kyyhkylässä Mattilan talon?
Kalle nyökäytti päätään vastaukseksi. Mattilan poika oli kerran toissa keväännä poikennut heillä.
— No se poika, se Jussi kosiskelee siellä erästä Tilta-nimistä piikatyttöä. Jussi oli kuulijaisiin oikein kutsuttu, mutta Tilta tuli kuokkavieraana. Miesten sitte siinä kieputellessa polskaa sattui Jussi istuutumaan penkille minun viereeni. Pimeä siinä oli, sillä lamppu oli nostettu orren päähän, se kun aina tanssiessa tahtoi sammua, mutta — niinkuin olin katsellut kaikkien muiden vaatteisiin — vilkasin minä häneenkin.
— Mitä sinä minun vaatteistani katsot? kysyi Jussi.
— Ilman vain katson, että on hienoa kangasta ja taitaa olla kaupunginräätälin tekoa? sanoin minä.
Hiukan tutkivasti oli Jussi häntä tarkastanut ja sitte kadonnut tanssiin. Mutta Risto läksi tekemään tuttavuutta Tiltan kanssa. Ja saikin hänet houkutelluksi penkille viereensä istumaan.
— Kunhan nyt tästä Tiltaa viedään Mattilan emännäksi, niin tottahan sielläkin tarvitaan pelimannia?
Tilta punastui, rupesi nauramaan ja pyyhkimään hikeä otsaltaan.