— Ja mihinkäs sinä olet pannut sen havukirveen, jonka sinä kerran minun laputukiltani veit? huusi joukosta joku.
Useilla näkyi olevan "selvittämättömiä asioita" Jussin kanssa.
Ihmisparvi oli taajana ympärillä ja tarkasteli uhkaavana uhriaan.
— No saattehan nyt vähemmälläkin omanne, sanoi vihdoin Jussi ja repiytyi irti Kallen käsistä.
Muitta mutkitta hän heitti takin päältään ja viskasi sen Kallelle.
— Tilta, anna heille mokomakin sormus!
— Johan minä sen annoin.
— Entä minun silkkini ja Kallen housut? kysyi Loviisa.
— Silkin minä möin. Housut ovat jalassani. Pitäisin mielelläni vielä tämän illan. Huomenna saat kaikki retkusi!
Hän nauroi huolettomasti leveää nauruaan, tarttui morsiamensa käteen, pyysi pelimannia soittamaan ja ympäri huoneen he läksivät pyörimään — sulhanen paitahihaisillaan. Loviisa ja Kalle peräytyivät nurkkaan päin tieltä. Hetken kuluttua olivat he kotimatkalla.