LAURI. Kuka käski! Nyt sitä olisi kelvannut soitella.
(Alperttiina on äkäisenä mennyt tupaan, palannut ja portailta kuunnellut keskustelua. Tapani silmäilee äänetönnä eteensä.)
ALPERTTIINA. Hulluja te olette kaikki, pehmeämielisiä kuin paistetut nauriit. Ei tuota tuollaista viitsi nähdä.
TAPANI (nöyrästi Alperttiinalle). Kyllä sinä, Alperttiina, yksin taidat saada lähteä sille retkelle. En minä saa lähdetyksi, kun tämä kesäkin tuli näin herttainen…
ALPERTTIINA (kiivaasti). Sinäpä vasta mies olet! Houkuttelee minua myymään kaikki vaatteeni ja sitte…
TAPANI. Itsehän sinä houkuttelit minua myymään mullikkani.
ALPERTTIINA. Niin, kun sinulla oli sellainen villi kaupunkiin, ettei sinua mikään olisi pidätellyt.
TAPANI. Kun et sinä antanut hengenrauhaa ennenkuin lupasin lähteä.
ALPERTTIINA. Hanki takaisin silkkini!
TAPANI. Ja sinä mullikkani!