Kaikki vilkastuivat.
— Jokainen ei tule sairasvuoteen äärestä!
— Niin juuri!
— Kyllä soon hauskoo tuo tanssi!
Kupit kilisivät rouva Forsbergin käsissä.
— Vai ei "minua huvita"! alkoi hän hetken perästä, hilliten itseään. — Luuletteko te nuoret sitten, että me vanhat huviksemme luovutamme kotimme tanssiharjoituksille? Ennen suuria arpajaisia ja jälkeen suurten arpajaisten saattaa koti viikkoja olla koko maailman markkinapaikkana — te luulette kai sen meistä olevan hyvin hauskaa? Ehei, kyllä siinä sentään täytyy olla pohjalla muutakin kuin huvinhalua. Vai kuinka luulet, Hilja?
Hiljan kasvot olivat tummassa punassa, hän tunsi olevansa joutumassa alakynteen. Rouva Forsberg jatkoi:
— Te nuoret ette ajattele asiaa, jonka hyväksi vaivaa nähdään. Te ajattelette vain huvianne ja kun teitä ei enää huvita, niin "minä en enää tanssi". Te saisitte tekin oppia näkemään tarkoituksen tällaisen työn takana. Sillä tällaisella vapaaehtoisella työllä on meillä pantu pystyyn monta suurta asiaa. Ja kun me vanhat, huvinhaluiset rouvat kerran kaadumme, täytyy teidän astua sijaan.
Hilja kysyi eivätkö ihmiset voisi antaa rahojaan hyvien tarkoitusten pystyynpanoon ilman huveja, joista on niin paljon vaivaa…
— Täti saa uskoa, sanoi Elma Vaurio kesken hänen puhettaan, vakavasti ja hiukan katkerasti, — etten minä enää moneen aikaan ole tanssinut mukana kuin velvollisuudentunnosta.