Hän vaipui sohvaan istumaan ja päätti päästää kaiken kuorman hartioiltaan. Hän komensi sydämensä lyöntejä taukoamaan ja kutsui silmiensä eteen Armaan kuvaa. Hän äänteli itsekseen, että hän kaipaa Armasta, hän rakastaa häntä. Kaikki muu voi mennä murskaksi, mutta se yksi hänelle täytyy jäädä.
Kyyneleet riippuivat hänen silmäripseissään. Olisi pitänyt nousta tekemään vuodetta, mutta häntä väsytti ja hän päätti vielä hetken levätä.
Silloin kuuluivat Matin askeleet ruokasalista ja samassa koputus oveen.
— Nukutko, Hilja? Minun täytyy ehkä sittenkin tavata sinua vielä.
— En nuku. Tee hyvin vain. Täällä on kaikki vielä järjestyksessä.
Arvasinhan minä, ettet saisi unta ennenkuin olet puhunut.
Hilja varisti väsymystä yltään, ripusti esiliinansa naulaan ja sytytti lampun.
— Tee hyvin. Mikset sinä istu?
Hän sanoi sen reippaasti ja nauraen, mutta Matti seisoi vain ovella ja katseli. Hän ei milloinkaan ollut käynyt Hiljan huoneessa. Hänen silmänsä ikäänkuin hyväilivät huonekaluja ja seiniä. Hän veti sieraimiinsa huoneen lämmintä ilmaa, jossa tuntui kuivaneiden yrttien tuoksu. Hän ajatteli: tässä sinä liikut, tässä istut, tässä kirjoitat, tässä nukut. Kuinka sinä olet kaunis, täällä on kuin kirkossa! Hän rutisti nyrkkinsä oven pieliä vastaan, ettei itkisi. Vihdoinkin Hilja huomasi oudon liikutuksen hänen kasvoillaan, katsoi häneen pitkään, ravisti päätään ja sanoi:
— Nyt en minä ymmärrä mitään.
Matti astui, pujotellen huonekalujen lomitse pieneen huoneeseen ja seisahtui kirjoituspöydän luo. Hän tunsi valokuvat, Hilja oli joskus tuonut ne kaikki hänen vuoteensa ääreen ja onnesta hehkuvin poskin kertonut jokaisesta jotakin. Matti oli hänkin silloin katsellut maisteri Breden kasvoja tulevan ystävän kasvoina. Nyt nousi hänessä epämääräinen vihan ja vastenmielisyyden tunne, kun hän katseli tätä rakkauden alttaria tytön huoneessa. Toinen ääni hänessä puhui: pois pyhyyden solvaaja, varas! Pakene, vielä on aikaa! Mutta toinen ääni sanoi: särje vihdoinkin valheen verkko! Te olette pettäneet itsenne. Hän on sinun, te olette toistenne uskottuja! Ja tämä jälkimmäinen ääni oli paljon voimakkaampi. Matin tuli mieleen, että hänen täytyy hajoittaa maahan tämä alttari, pyyhkäistä menemään kaikki mitä siinä on. Hänen kätensä vapisivat.