Taivaanrannalla tuntui jo päivän salo ja korkeudessa, joka puhdistumistaan puhdistui pilvistä, vilkkuivat tähdet.

Heidän ympärillään oli suuri hartaus ja valkeus kuin ylösnousemisen aamuna.

XIII

Joulu tekee tuloaan Helsinkiin. Kiire on kaduilla ja toreilla. Kauppapuotien ikkunat levittävät yleisön eteen houkuttelevimmat helynsä. Tuolla heloittavat herkulliset silkit ja tanssipukukankaat, täällä kullat ja hopeat. Kirjauutuudet kutsuvat kirjavin kansin. Mutta varsinkin ilakoivat ikkunoissa lasten lelut. Missä on joulukuusia tonttuineen, missä kokonaiset pienet satumetsät hiihtävine lappalaisineen.

Ihmiset ovat kääröineen juoksemaisillaan nurin toisensa. Lähetit, pienet ja suuret kuljettavat sekä olkapäillään että käsirattailla tavaroita. Kuorma-ajurit ovat kulussa, pika-ajurit vievät ja tuovat kansaa asemalta ja asemalle. Kaksi vastakkaista ihmisvirtaa, tuleva ja menevä, vilisee varhaisesta aamusta myöhään iltaan katukäytävillä. Ikkunoiden kohdalle se hetkiseksi patoutuu, kiihtyy houkuttelevista näkemyksistä ja jatkaa kulkuaan. Köyhillä lapsilla on aikaa viipyä ihanuuksien ääressä. Ne kiistelevät ruudun takana sen tai sen lelun omistamisesta, lelun, jota eivät ikinä saa. Pienet poikaset, jotka myyvät kengännauhoja ja muuta rihkamaa, kiihtyvät huutamaan tungettelevaisuuteen asti: ostakaa, ostakaa! ja seuraavat, ohuissa vaatteissaan, hyvän matkaa, juosten kävelijän rinnalla. Vanha tupakankaupustelija on pukenut ylleen uudet huopasaappaansa ja vasta paikkaamansa päällystakin, valinnut suojaisen kulman hyvässä kadunristeyksessä, levittänyt istuttavakseen pienen telttatuolinsa ja polttelee siinä paperossiaan. Pelastusarmeija on pystyttänyt "patojaan" toreille ja puistikkoihin ja ääressä käyskelee vakava, sinipukuinen nainen, päässä armeijan suojaava lakki.

Rikkaus näkyy niinä päivinä selvemmin kuin muutoin ja köyhyys kirkuu sen rinnalla, nöyrtyen, katkeroituen ja suistuen nurin kiireen jalkoihin.

Päivisin kiehuu kiire harmaampana, näkymättömämpänä. Mutta illalla, kun valot ovat sytytetyt ja ikkunoiden välke ikäänkuin helisten tulvii kaduille, on ilmassa salaperäinen kiihtymys. Ja kiihtymys kasvaa kasvamistaan jota likemmä joulu joutuu. Vihdoin tulevat kuuset. Helsingin keskipiste, rautatietori, muuttuu eräänä aamuna metsäksi. Salon humisevat puut ovat uhratut, sälytetyt kuormiin ja ajetut pääkaupunkiin. Metsän viileä, hiljainen puu tulee tuomaan joulua sinne, missä hiljaisuutta on niin vähän, missä kiire on niin polttava. Varakkaat turkkiniekat herrat ja rouvat tinkivät sitten itselleen mieleistä hiljaisten puiden joukosta. Köyhät ihmiset ostavat hentoja kuusenlapsia, hylätyitä tyviä ja tynkiä ja kaikkein köyhimmät kokoavat myöhemmällä ylijäämiä, oksia ja puunkappaleita polttopuikseen.

* * * * *

Haapasten ruokasalissa istuvat sisarukset Jenny ja Aline pitkistä ajoista yhdessä. Ulkomaan tuomiset, puserokankaat, kahvikupit kuvattuine terveyslähteineen, kaikkinaiset pikkurihkamat ovat levällään pöydällä ja kahvipannun iloinen, punainen harja nousee niiden keskeltä. Mutta sisarukset ovat mustissa vaatteissa ja heidän kasvonsa ovat itkettyneet. Vanha kello käydä raksuttaa seinällään ja Lutherin kuva katsoo alas astiakaapin yläpuolelta. Ne ovat nähneet perheessä vaihtelevaa iloa ja surua. Sellaista se on ollut läpi vuosikymmenien. Tällä kertaa vaihdetaan sisarusten sanat kyynelten ja kahvinjuonnin lomitse.

— Mutta Herra Jumala, ettekö te nyt voineet kutsua lääkäriä kaupungista. Mitä ne maaseutulääkärit tietävät. Jaa, minä sanon sen, että Toivo on… niin, minä uskallan sen sanoa, että Toivo on tappanut Lainan…