— Ja sinä sallit sen tapahtuvan! huusi Jenny täti, silmät suurina päässä.
— Mitä minä sitten sille voin.
— Etkö sinä olekaan Hiljan äiti? Sinulla on oikeus ottaa haltuusi hänen kirjeensä, avata ne tai lähettää ne avaamattomina takaisin.
— Mitä sinä puhut! Ei nykyajan tyttöjen kirjeitä avata.
— Mitä se mokoma sitten kirjoittaa?
— Mistä minä tiedän. Hilja menee omaan huoneeseensa lukemaan.
— Jollei sinussa ole äitiä saamaan selville mitä se roisto — en sano paremmin — vielä uskaltaa kirjoittaa, niin kyllä minä otan selvää. Missä Hilja säilyttää kirjeet?
— Laatikossaan. Olen minä ne joskus nähnyt pöydälläkin.
— Etkä ole lukenut!
— Mutta, rakas Jenny, näethän itse, miten Hilja on vanhentunut. Kyllä hän on kärsinyt tarpeekseen. Mitä minä nyt rupeaisin urkkimaan hänen kirjeitään. Eihän mitään enää voi muuttaa. Huhut ovat kuin irti päästetyt linnut. Ota nyt metsästä lintu kiinni!