— Aikooko Hilja sitten nyt mennä kihloihin tämän Matariston kanssa?
— Hän sanoo, ettei.
— Mitä he sitten aikovat? Mitä tämä kaikki on ollut?
— Hilja sanoo sitä ystävyydeksi.
— Ystävyydeksi!
Jenny täti lausui sanan ihmeissään, ikäänkuin olisi kuullut sen ensi kerran eläessään.
— Niin, niin, niinkuin hän ja Elsa ovat ystävät! Tai sinä ja minä.
— Onko hän hullu! huusi Jenny täti. — Sinä ja minä olemme sisarukset ja Elsa on tyttö — mutta nuori tyttö ja nuori herra, jotka eivät ole edes sukua! Tiedätkö, sinä olet sinäkin syypää Hiljan kevytmieliseen katsantokantaan. Minä sanoin sinulle aina: pidä kiinni ovet eteiseen, koska sen ylioppilaan pitää kulkea sitä tietä. Äläkä anna Hiljan rajattomasti viipyä tansseissa. Sinun kasvatuksesi on ollut leväperäistä!
— Loppujen lopuksi kaikki on minun syyni! sanoi Aline rouva ja nousi suuttuneena.
— Minä en sanonut niin! Jos tahdot ymmärtää sen niin, niin tee se vain, mutta minä en sitä sanonut!