Olin viikon päivät kotona. Emme näy pääsevän sopusointuun omaisteni kanssa. Kunnioitan ja rakastan heitä, ymmärrän, että heidän täytyy olla sillä kannalla kuin he ovat, mutta he eivät ymmärrä minua eivätkä ikinä voi oppia hyväksymään kantaani. Heidän mielestään on minun jumalanpelkoni perkeleestä. Me tuotimme toisillemme mielipahaa joka päivä. Ehkä olisin jaksanut katsoa asioita paremmin yläpuolelta, jos olisin ollut terve. Katsoin parhaaksi lähteä pois. He surevat tähteni, mutta sille ei voi mitään. Täällä parantolassa on hyvä. Täällä ei ole paljon potilaita.
Sinua huvittaa ehkä kuulla mitä tuloksia oli käynnistäni Karoliinan luona. Hän ei ensin ollut tuntevinaan minua — tai ehkä olinkin niin paljon muuttunut. Pian hän kysyi, koska voin maksaa lainani. Sanoin, että nyt aion ruveta papiksi. Hän huomautti, ettei se enää merkitse hänelle mitään, kosken ruvennut silloin kun hän tahtoi. Olin vähän häijy, sanoin hymyillen, että minun täytyi odottaa siksi kunnes Jumala tahtoi. Lopulta hän itse pyytämällä pyysi minua pitämään lainan. Karoliina on hiukan omituinen, mutta sääli häntä käy. Ei kukaan välitä hänestä paitsi hänen rahojensa takia. Kaikki omaiset odottavat hänen kuolemaansa, päästäkseen kiinni perintöön.
Olen paljon ajatellut niitä asioita, joista sairauteni aikoina puhelimme. Minulle on käynyt yhä selvemmäksi, että naisen ja miehen suhteen täytyy perustua ystävyyteen. Ystävyys on paljon hienompi tunne kuin se, jota sanotaan rakkaudeksi ja josta uusi ihmiselämä saa alkunsa. Uuden ihmiselämän ei tule saada alkuaan huumeessa ja humalassa, vaan itsetietoisesta ja tahtoen. Me emme saa siitä ja syntyä synnissä, vaan pyhyydessä ja kauneudessa. Etkö usko, että jos uusi polvi kasvaisi siinä katsantokannassa, niin siitä tulisi onnellisempi kuin nykyinen? Ei syntyisi niin paljon ihmisiä, mutta syntyisi onnellisempia ihmisiä.
Hyvästi nyt, rakas Hilja, sinä, jonka kautta Jumala on tehnyt minulle niin paljon ihmeitä. Yhtä sinulta vielä pyydän: etkö sallisi minun kirjoittaa Parisiin? Lähetä minulle osoite ja suostumuksesi. Kaikki tulee jälleen hyväksi, kun saan selittää, miten kipeä olin ja mitä ihmiset ymmärtämättömyydessään ja ajattelemattomuudessaan voivat päättää sairaasta ihmisestä. He suorastaan ajavat hänet onnettomiin ajatuksiin ja tekoihin. En voisi sen suurempaa onnea ajatella, kuin että te taasen löytäisitte toisenne.
Sydämelliset terveiset ja Jumala olkoon kanssamme.
Ystäväsi Matti.
Kun sisarukset olivat lukeneet kirjeen, joutuivat he aivan ymmälle. Jos suhde siihen asti oli ollut heille epäselvä, kävi se nyt yhä epäselvemmäksi.
* * * * *
Hilja oli lähtenyt viemään kirjettä asemalle.
Oli polttavan kylmä aamu pari päivää ennen joulua. Pistettyään kirjeen postivaunun laatikkoon, astui hän hitaasti läpi asemahuoneiden ja hidastutti hidastuttamistaan kulkuaan. Portaille hän kokonaan pysähtyi. Sädehtivänä oli talvinen Helsinki hänen edessään. Kun ne, jotka olivat olleet saattamassa matkustavia, olivat kiirehtineet alas kadulle, jäi Hilja miltei yksin portaille. Pari kantajaa puheli toisella puolen pääovea, käsillään lämmitellen korvanlehtiään, ja vanha tupakanmyyjä, kellahtavaksi haaltuneessa turkissaan, asettui telttatuolilleen portaiden syrjälle.