— Ei mamma kuitenkaan olisi antanut tuoda häntä ruokasaliin, sanoi
Laina vihdoin, ikäänkuin itsepuolustukseksi.
He kääntyivät hiljalleen kotiin päin. Mies oli kadonnut. Taivas tummui tummumistaan. Tytöt koettivat päästä äskeiseen mielialaan.
— Mitä sinä tekisit, jos hän itse tulisi meitä vastaan? sanoi Hilja.
Laina mietti hetken.
— Minä lankeaisin polvilleni ja syleilisin hänen jalkojaan.
— Niin minäkin. Hän laskisi kätensä minun päälaelleni ja sanoisi: sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi…
Sanat tulivat kuiskeina. Tytöt saattoivat illan äänettömyydessä kuulla sydäntensä sykinnän.
— Tähti…!
— Niin suuri! Ja tuolla toinen.
— Ja tuolla…