— Kuuluupahan vaan, koska minä olen palvelijoiden ystävä.
— Ette vain minun…
Ja niine hyvineen Maali meni. Mutta seuraavan päivän Moukarissa kerrottiin tapaus pikku-uutisissa otsakkeella "Surkeaa pimeyttä". Emma toi sunnuntaina numeron Maalille. Maali kiehui kiukkua ja mietti miettimistään, miten hän kostaisi rouvalle.
Tilaisuus siihen ilmaantui pian, sillä rouva Parkkari tuli lainaamaan suoloja.
— Vai ovat suolat lopussa, sanoi Maali, — rouva menee sitten yhtä kyytiä kirjoittamaan sanomiin, ettei se surkean pimeyden palvelija antanut. Minä en anna. Niin surkeaa pimeyttä se on.
Hän kertoi sitten suurella uholla voitostaan herrasväilleen.
* * * * *
Haapasten koti Helsingissä oli kaikin puolin tavallinen porvarillinen. Sinne oli pappilasta tuotu parhaimmat huonekalut ja ruukkukasvit. Maalaishuoneissa vanhat, uskolliset esineet olivat tehneet miltei hienon vaikutuksen, mutta täällä kukillisia kaupunkilaisseiniä vastaan ne olivat kuin kodittomina. Salin villakankaalla päällystetty kalusto tuntui köyhältä ja pöytä plyshiliinoineen, valokuva-albumeineen, kuvaraamattuineen — seurakuntalaiset olivat joskus lahjoittaneet rovastivainajalle Doren kuvaraamatun — muistutti maaseutua. Soittokone — sama, josta pitäjäläiset aikoinaan olivat pitäneet niin paljon melua — ei enää ollut uusi. Se oli asetettu vuokratun huoneen suljettua ovea vastaan eikä sitä usein soitettu. Nurkassa ovenpielessä oli pienellä hyllyllä nuotteja ja hengellisiä laulukirjoja.
Ruokasaliin olivat sijoitetut pappilanaikuiset pinnatuolit, pyöreä ruokapöytä ja astiakaappi, joka suhteettomalla suuruudellaan pahasti synkensi huonetta. Huone oli muutenkin synkkä, sillä koko kalusto oli Helsinkiin muuton kunniaksi maalattu tummaksi. Vanha ompelukone ikkunan alla ja Lutherin kuva seinällä eivät tehneet huonetta iloisemmaksi.
Ruustinnan huoneeksi sanottiin pientä suojaa salin takana ja sinne oli sijoitettu vierashuoneen kalusto pappilasta. Se kalusto oli vartioinut piispojen ja tuomiorovastien yörauhaa, kun he ennen vierailivat Haapasilla. Nyt lahosivat silkkipeitteet vinnillä vanhuuttaan ja ruustinnalla, joka ennen pappilassa olisi voinut nukkua seisoalleen, oli aikaa viettää unettomia öitä.