Mataristo oli siis varhain lähtenyt kotoa, jättämättä mitään tietoa voinnistaan, vaikka hänen täytyi tietää, kuinka levoton Hilja eilen oli ollut.
Se oli sentään liikaa!
Hiljan kasvot kävivät polttavan kuumiksi. Nyt hän vasta alkoi ymmärtää, mitä oli tehnyt. Hän oli keskellä yötä tunkeutunut vieraan ihmisen huoneeseen ja tämä vieras näytti nyt selvästi, miten hän hänen menettelynsä ymmärsi. Sanomaton häpeän tunne lamasi Hiljaa. Mutta kyllä tuo mies tästäpuoleen saa kuolla itkuihinsa. Hän Hilja, ei liikuta sormenpäätä. Ei häntä vielä koskaan ole näin loukattu.
Mataristoa ei kuulunut kotiin kahteen päivään ja sinä aikana ehti Hilja käydä läpi mitä erilaisinten mielialojen asteikon ja lopulta tyyntyä. Ehkäpä ei nuori talonpoika ollut tarkoittanut mitään — tapojen puutteessa vain käyttäytyi tällä lailla. Tai olisiko hän matkustanut kotiin? Ehkä hän sittenkin oli saanut jonkun tiedon, joka pakotti hänet lähtemään.
* * * * *
Tanssiharjoitukset arpajaisia varten alkoivat. Elsa ja Lydia täti kävivät Hiljaa katsomassa, tuoden mukanaan uutisten ja kulkupuheiden ryöpyn ja Hilja oli jo unohtamaisillaan koko öisen seikkailunsa, kun eräänä aamuna, hänen istuessaan ompelemassa, ruokasalin oveen kuului samanlainen koputus kuin se, joka tavallisesti ennusti Matariston tulevan maksamaan vuokraa.
Se ei ollut Mataristo, vaan hänen tuttavansa pihan toiselta puolen, hintelä, liukasliikkeinen herra, jonka Hilja tunsi siitä, että jonkun kerran oli ollut avaamassa hänelle ovea. Hän kumarsi syvään ja hymyili suunsa likelle korvia, jotka olivat suuret ja ulkonevat. Hän esitti itsensä ylioppilas Angervona, otti heti esiin nenäliinansa, pyyhkiäkseen siihen käsiään ja rupesi sitten puhumaan ystävästään Mataristosta.
— Hän on nyt majaillut minun sohvallani, tuolla pihan puolella, kaksi päivää. Mutta se käy meille molemmille epämukavaksi, varsinkin kun hänellä on niin kaunis huone täällä.
Hiljan olisi tehnyt mieli kysyä, miksi hän sitten jättää "kauniin huoneensa", mutta muisto tuosta yöstä tuli taasen eläväksi hänen tajussaan ja nosti häpeän punan hänen kasvoilleen. Ties missä muodossa Mataristo olikaan esittänyt asian ystävälleen. Hilja riensi jo vakuuttamaan, ettei häntä täällä tulla häiritsemään, mutta pian hän huomasi, ettei Angervo tietänyt asiasta mitään. Se tuntui hänestä oudolta sekin. Ehkäpä Mataristo oli pitänyt hänen menettelyään niin pahana, ettei edes katsonut voivansa kertoa siitä ystävälleen.
— Me ollaan saman pitäjän miehiä, puhui Angervo ja oikoi hitaassa tahdissa ruumistaan eteenpäin, sivellen pitkällä, öljyisellä, keltaisen kalpealla etusormellaan punaista plyshipöytäliinaa.