IV

Rouva Forsberg sallii taasen auliisti pitää tanssiharjoitukset tilavassa salissaan.

Pöydät ovat nostetut syrjään, tuolit ja kukkatelineet nurkkiin, täti Forsberg soittaa, neiti Höök ohjaa ja kahdeksan tyttöä hyppii lattialla, avuttomasti oikoellen käsiään, töytäten toisiaan vastaan, niiaellen, ponnistellen varpailleen ja lopulta töksähtäen takaisin jaloilleen. Neiti Höök on suurikasvuinen, jo harmahtava nainen, vaatteet ovat muodikkaina ja ruumiinmukaisina piukan korsetin päällä. Hänen liikkeensä ovat vielä kauniit ja tottuneet, hän näyttää tytöille, hamettaan nostaen kuinka askeleet, koukistukset ja hyppäykset ovat tehtävät. Hänellä on hieno, silkkinen alushame, joka liikkuessa kahisee, kiiltonahkaiset, korkeakorkoiset avokengät ja ranteilla pari kultarengasta, jotka helähtävät vastatusten. Tytöt ovat raskaissa, ainaisesta sateesta kastuneissa kengissään, hyppiessä hulmahtavat vaatimattomat alushameet ja huoneen ilmaan tulee vähitellen hiestyksen ja kosteiden vaatteiden hajua.

Soittaessaan osoittaa rouva Forsberg tahdin tuskallisen selvästi, näpäyttäen koskettimia päättäväisesti kuin pienillä puuvasaroilla. Vähitellen osaa hän nuotin jo ulkoa ja voi kääntyä katsomaan taakseen, miten tanssi edistyy. Kääntyessään näpäyttää hän kyllä syrjään, mutta ei hetkeksikään hämäänny tahdista, vaan jatkaa kuten tanssijatkin.

Heitä on:

Britta, hoikkavartaloinen, punertavatukkainen, teerenpisamainen rouva Forsbergin nuorin, jolla on sukunsa komea nenä ja silmät kaukana toisistaan. Keväällä hänen on määrä tulla ylioppilaaksi, häntä pidetään koulussa varsin etevänä, hän on esiintynyt sekä konventin lehdessä että koulun iltamissa. Hän tietää etevyytensä ja pitää siitä kiinni, paras on, ettei kukaan pyrikään hänen ohitseen. Opettajat suosivat häntä erityisesti ja kohtelevat häntä miltei kunnioituksella. Hän on tullut mukaan tanssiin sillä ehdolla, ettei hänen tarvitse olla ensimmäisissä harjoituksissa, koska hän helposti oppii tanssit. Hän haluaa näyttää, että hän ensimmäisenä hallitsee senkin alan. Hän tahtoo aina olla ensimmäinen. Ainoastaan kotiväellä on vihiä siitä, mitä tämä hänelle maksaa, sillä vain he näkevät, että hän yökaudet lukee pysyäkseen koulussa ylinnä muita. Vierailla ihmisillä on se käsitys, että hän pitää lukujaan leikintekona.

Anni Koskinen, Aarne Koskisen sisar, luokkaa alempana kuin Britta, on tumma, helakkaihoinen, kiharatukkainen ja punahuulinen, kuten velikin, mutta ei hajamielisen enempää kuin etevänkään maineessa, vaan päinvastoin laiskalukuinen ja silminnähtävästi käytännöllinen. Hänelle on ihan selvänä, ettei hän jatka lukujaan, hyvä kunhan pääsee ylioppilaaksikin. Hän on iloinen ja vilkas, ei koskaan puhu pahaa ihmisistä ja toverit pitävät hänestä erittäin paljon.

Kaino Autere tanssii ensi kerran mukana, sillä hänen äitinsä, leskirouva, on vasta muuttanut Helsinkiin. Rouva Forsberg on joskus tutustunut häneen maalla, he ovat silloin löytäneet tuttavapiiristään samoja henkilöjä ja nyt Kainon lähtiessä Helsingin huveihin, on äiti pyytänyt saada uskoa hänet rouva Forsbergin turviin. Hän on vaalea ja pehmoinen, tukka loisteettoman keltainen, iho puhdas, silmät kuin lemmenkukat. Hän nauraa usein, itsekään aina tietämättä miksi, ja hypistelee kahta kiharaa otsallaan, jotka riippuvat niin syvälle alas, että silmät ovat vaarassa. Nämä kiharat eivät ole luonnollisia eivätkä käherrysraudalla tehtyjä — ne siliäisivät heti, jollei tyttö alituiseen kiertäisi niitä sormiensa ympäri. Hänen pukunsa on tuskallisen uusi ja muotilehden mukainen. Muuten hänessä kaikki muukin on kehittymätöntä. Hän on kyllä kirjoittautunut juriidiseen tiedekuntaan ja kuunnellut pari luentoa, mutta enimmäkseen hän istuu kahvilassa ja kävelee kadulla. Milloin hän saattaa kotiin jotakin tyttötuttavaa, milloin saattaa joku poikatuttava kotiin häntä. Hän on maalaisen tuore, välitön ja pirteä.

Sitten on Elma Vaurio, ehkä tunnetuin Helsingin kuvaelmatytöistä ja aikoinaan kaunein. Hän on todella kuin madonna, niin puhdaspiirteinen, eheäihoinen ja kainosilmäinen. Hänen ruskeat, pehmoiset hiuksensa jakautuvat kahden puolen päätä, hampaat loistavat kuin kuvalla saippualaatikon kannessa, missä tyttö istuu kukka kädessä ja näyttää helmenpuhtaita hampaitaan ja valkoista poveaan. Hänen ruumiinsa on niin täydellisen kaunis, että taiteilijatkin yhteen aikaan hakivat asiaa pankkiin saadakseen häntä katsella. Kaksi kertaa hän on ollut kihloissa ja kihlaus on mennyt rikki. Hänellä on toimi pankissa, hän pukeutuu erittäin aistikkaasti ja hänellä on vieläkin paljon ihailijoita. Ennen tämä kaikki häntä huvitti. Nyt ei enää huvita mikään. Hänellä on ikävä huveissakin ja hän menee mukaan tottumuksesta ja sentähden, ettei saa kieltäydytyksi, kun rouvat selittävät, että hänen läsnäolonsa on välttämätön ja nuoret herrat kohteliaasti tulevat pyytämään. Hän pitää hyvin nuorista, kauniskasvoisista herroista.

Tyyne Leinonen on pirteä tyttö, käy voimistelukursseilla ja valmistautuu opettajattareksi. Hänen kasvonsa ovat talonpoikaisen kulmikkaat, tukka koruttomana sykkyränä kuin kansanopistolaisella, hän ei ole kaunis, mutta hänen pienet silmänsä tartuttavat iloisuudellaan ja kun hänet pukee, tulee hänestä soma. Hän on kuin vilkas orava, joka hyppii oksalta oksalle. Kaikki hänestä pitävät ja iloisuus kulkee hänen kintereillään. Hän käyttää usein kansallispukua. Hän ei mielellään salli, että tullaan saattamaan kotiin illalla ja hän pysyy hyvin lujasti periaatteissaan. Pitää kasvattaa miehiä siihen, että he eivät saa häiritä naista kadulla. Se on sivistyneiden naisten tehtävä. On hänelle sattunut yksi ja toinen seikkailukin. Kerran esimerkiksi antoi hän sateenvarjollaan korvapuustin herralle, joka kello yhden aikaan yöllä kävi kiinni hänen käsivarteensa. Herra suuttui silmittömästi ja tytön olisi voinut käydä huonosti, jollei olisi sattunut tulemaan ihmisiä.