— No, jo nyt jotakin! sanoo rouva Forsberg suorasukaisesti. — Mikä teihin kaikkiin nyt on mennyt. Juokaa pois teenne. Onko tämä kursailua vai oletteko te loukkaantuneet siitä, että teitä on neuvottu…?
— Ei, ei mitenkään.
— Ei millään muotoo. Minust' on kovin hauskoo tää tällainen meininki.
Mutt' jos soatas niinku parempia, nii…
Tytöt vaikenevat ja istuutuvat tilavan pöydän ympärille. Puhutaan puvuista. Miten sadepisarat ovat puettavat? Tietysti veden värisiksi. Mikä on veden väri? Sinisen harmaa. Mutta se on niin synkkä. Valkoisiksi tietysti. Mutta sittenhän niistä tulee lumihiutaleita. Ei se niin tarkkaa ole. Pääasia tietysti on, että näyttää kauniilta.
Otso Okkolasta tiedetään, että hänet jo aivan julkisesti nähdään kadulla rouva Jyrmän kanssa. Heillä kuuluu jo kauan olleen avain toistensa huoneistoon, jotta pääsisivät sisään koska tahansa, oli yö tai päivä. Se on sentään käsittämätöntä, että Otso Okkola viitsii sellaisen vanhan rouvan kanssa…! Jyrmä on intresantti. Onko rouva Jyrmä intresantti? Kauniiksi häntä ainakaan ei saata sanoa.
— Voi, voi, hänhän on suorastaan ruma.
— Mutta hänessä on jotakin demoonista…
— Ja hän pukeutuu niin erikoisesti.
— Ja maalaa itseään…
— Ei sentään!