— Kävin juuri toimituksessa veljeäni tapaamassa ja siellä kerrottiin…
— Kun ei pankissa tänään puhuttu siitä mitään.
— Se on taas se vanha huhu! sanoo rouva Forsberg.
— Kyllä se nyt on tosi. Senaatti oli pitänyt suljetun istunnon, väittää Paavo herra ja yrittää Meri Nikkilän viereen. — Etkö voisi mennä vähän kauemma, että minäkin mahtuisin, sanoo hän toverilleen Anni Koskiselle.
Anni siirtää kuppiaan syrjään, tuoli kolisee hiukan ja rouva Forsberg katsoo tutkivasti poikaansa, joka ei ole sitä huomaavinaan, vaan liehitellen tarjoaa leipää Meri Nikkilälle.
— Suometarlaiset eivät ikinä eroa! nauraa Sylvi Vaarnakoski, suu ivassa, pienet silmät neulankärkinä.
— Väitetään itsepintaisesti, että senaatti eroaisi kokonaan, selittää yhä Paavo.
— Suometarlaiset kuuluvat väsyneen ja joku senaattoreista oli sanonut: pitäkööt! hoitakoot!
— Sen päevän tahtoisin minä nähä, leimahtaa Tyyne Leinonen, — jolloin suometarlaiset senaattorit vässyyvät… Ei ihminen väsy rahhaan ja valtaan…
— Olisihan se oikeastaan onnetonta, jos he eroaisivat, sanoo taas Paavo Vaarnakoski, — sillä ketä me sitten haukkuisimme, jos heistäkin tulisi kagaaleja!