— Tänäänhän minä nousin, vastasi Mataristo hämillään. — Tohtori sanoi, että pitää olla ulkona paljon. Lähden vain kävelemään Eläintarhaan päin.
— No kävelemäänhän minäkin lähden! nauroi Hilja ikäänkuin olisi ollut luonnollisin asia maailmassa, että he menevät yhdessä. — Eikö nyt ole ihanaa, että aurinko taas paistaa. Ah, minä olen niin onnellinen! Olipa se hyvä, että te tulitte, niin minä edes jollekin saan puhua… Pitääkö teidän astua noin hiljaa?… Ai niin tehän olette ollut kipeä. Tämä kirkkaus tekee minut ihan hulluksi ilosta, lisäsi hän ikäänkuin anteeksi pyytäen ja pakottautui astelemaan tahdissa toverinsa kanssa.
Mataristo ei sanonut mitään, yskähti vain hämillään. Kirjakaupan ikkunassa seisoi joukko poikia tupakoiden ja nauraen. Elokuvateatterin edustalla oli parvi miehiä. Hekin tupakoivat ja nauroivat. Täytyi astua käytävältä kadulle, päästäkseen ohi.
— Kuinka te nyt voitte? kysyi Hilja heidän taas kulkiessaan rinnan.
Mataristo punnitsi epäluuloisena ennenkuin vastasi.
— Lääkäri sanoo, että hermoni ovat epäkunnossa.
— Minä kuulin sen teidän ystävältänne. Sitä ei uskoisi, te näytätte niin terveeltä. Miten ne ovatkaan joutuneet epäkuntoon?
Hilja huomasi heti, ettei olisi pitänyt kysyä sitä. Mataristo lensi aivan punaiseksi.
— "Epäsäännöllisestä elämästä", sanoi lääkäri.
— Tehän olette raittiusmies…