Mutta kohtalon väkivaltainen pitely pusertaa tämän ihmisen sydäntuskista ilmoille runouden niin kirkkaan, herkän ja hehkuvan kuin ihmekukat tropiikin taivaan alla.
Armas alkaa muuten pelätä, ettei työ valmistukaan kevääksi. Aiheen muutos merkitsee niin paljon. Onneksi eivät esityöt mene hukkaan.
* * * * *
Pienessä kappalaispappilassa liikkuilee entinen kaunis Laina Haapanen turvonnein huulin, turvonnein silmäkansin, miltei muodottomaksi muuttuneena. Hänen hiuksensa ovat käyneet pieniksi ja niistä lähtee kokonaisia tukkoja, kun niihin kajoaa. Varmaan hän tulee ihan paljaspäiseksi.
Hänen on alituisesti nälkä, mutta kun hän näkee ruokaa, valtaa hänet inho. Hänen ranteensa ovat jo ihan kuin luurangolla. Häntä vaivaa ainainen pahoinvointi ja hänen unensa on kuin meritautisen horrostilaa. Tämä asiaintila ei ole luonnollinen. Häntä ahdistaa painajainen ja kuoleman aavistus seuraa häntä. Oikeastaan hän toivoo kuolemaa, sillä hän on niin väsynyt, mutta samalla hän kuitenkin sitä kammoo. Hän on vielä niin nuori. Ja hän on kuitenkin näin ruma. Hänen täytyy inhota itseään. Eräänä päivänä hän otti pienen käsipeliinsä ja katsoi — hän pelästyi niin, että pudotti peilin.
Lääkäri arvelee, että tulee kaksoset. Mitään tietysti ei varmuudella voi sanoa. Vanha ruustinna on ihan samaa mieltä ja miettii huolissaan, miten hän ilmoittaisi Lainalle asian. Hän päättää valita valoisimman ja otollisimman hetken ja olla hyvin iloinen.
He istuvat ruokasalissa, lapset leikkivät lattialla, äiti on silittänyt ristiäispuvun ja neuloo kiinni pitsiä, joka on repeytynyt — Toivo tahtoo aina, että lapsi ristittäisiin niin pian. Isoäiti kutoo sukkaa. Aurinko paistaa huoneeseen, jossa kaikki vielä tekee uuden vaikutuksen. Huonekalut ovat ostetut pikkukaupungin parhaimmalta puusepältä ja ovat persoonattomat ja epäaistikkaat.
Lapsilla sattuu tänään olemaan vastustamaton halu äidin helmaan. Hymyillen yrittää äiti jo ottaa pientä tyttöään syliinsä, kun isoäiti rientää väliin. Lapsi keksii sellaisen leikin, että juoksee salin ovelta niin paljon kuin pääsee ja, heittäytyen äidin helmaan, nauraa ja viskaa käsiään ylöspäin:
— Ei, ei, ei, lapsi kulta! tulee mummo taas väliin, — johan sinä muserrat äidin. Hyppää mummoa vastaan!
Lainasta tuntuu kauhealta, etteivät lapset saa tulla hänen syliinsä niinkuin ennen, ja hän silittää sitä hellemmin niiden päitä. Elli kiertää väkivaltaisesti kätensä äidin kaulaan ja suutelee niin, ettei siitä tahdo tulla loppua. Kirkas ilo loistaa äidin kasvoilla, mutta mummo tulee taasen ja erottaa heidät.