— Oli, kahdet kaksoset. Ja niistä tuli niin pulskat ja samannäköiset, ettei vieras tahtonut osata erottaa ensinkään.
Pastorska rupeaa voimaan pahoin ja jättää huoneen. Kun ruustinna hetken perästä menee häntä katsomaan, makaa hän kalpeana sohvalla ja suuret kyyneleet valuvat alas poskia.
— Mamma, minä tiedän että kuolen… Toivo menee naimisiin. Hän unohtaa minut pian, hän pitää enemmän tammastaan kuin minusta. Mamma muistaa, että ottaa lapset. Minä en tahdo, että se vieras kasvattaa ne. Mamma muistaa!
* * * * *
Parin kortin saavuttua aikaisemmin, sai Hilja Jenny tädiltä seuraavan kirjeen.
Lapsi, rakas Hilja!
Täti on ollut vähän väsynyt matkan jälkeen, sentähden olet saanut odottaa kirjettä. Sitäpaitsi olen tahtonut kirjoittaa Lainalle ja mammalle pitemmältä. Mutta nyt on sinun vuorosi.
Kiitos kortistasi, rakas lapsi, mutta kyllä sinä saat kirjoittaa kirjeitä ja kertoa tarkkaan kaikesta. Kun täti nyt kirjoittaa sinulle pitkän kirjeen, niin sinä saat kirjoittaa kolme. Ja muista kertoa kaikesta.
Kyllä täällä on kaunista, vielä näin myöhään on kuin meillä syyskuussa. Ruusutkin vielä kukkivat, sillä ne kukkivat monta kertaa vuodessa. Vuoret suojelevat tätä laaksoa, me emme tänne näe lumivuoria, mutta niitä on kauempana. Tänne ei pääse kylmiä tuulia, sentähden täällä vielä on niin kaunista. Eikä täällä koskaan ole oikeaa talvea. Lumi sulaa heti. Me asumme kauniissa, pienessä huvilassa ja minun huoneestani on balkongi ja minä voin siellä istua ilman että panen huiviakaan hartioilleni. Se rakas konsulinna kirjoitti Signelle, että me emme olisi liian säästäväisiä ja me otimmekin oikein kauniit huoneet. Me näemme pitkän kadun, joka on suurin koko kaupungissa, ja terveyslähteen ja kaikki ihmiset, jotka kulkevat sinne juomaan. Signeä vaivaa vähäverisyys, sentähden hän onkin niin pitkä ja hoikka. Minä pidän hänestä hyvin paljon, hän on oikein hyvin kasvatettu. En minä ensinkään kadu, että läksin hänen mukaansa. Minä tein sen niin mielelläni konsulinnankin tähden, joka aina on ollut minulle niin ystävällinen ja josta minä niin pidän, kun ei hän voinut lähteä. Ja sitten minä täällä saan kuulla sitä kehuttua berliniläistä saksaa. Mutta ei se ole ensinkään niin kaunista kuin se mitä Rigassa puhutaan. Se on niin epäselvää ja sotkuista ja teeskenneltyä. Minä olen tutustunut erääseen rouvaan, joka on täällä kahden tyttärensä kanssa ja joka on Räävelistä. Meidän täytyy välistä ihan nauraa, kun täkäläiset puhuvat. En minä ainakaan aio opettaa sillä tavalla kuin nämä puhuvat. Mutta onhan se hyvä, että senkin on kuullut.
Lääkärit ovat molemmat ystävällisiä ja herttaisia. Ylilääkäri on niin kaunis mies ja niin luottamustaherättävä, että Signekin, joka ei kärsi lääkärejä, sanoi, että hän paranee täällä. Ylilääkäri esitti meidät eilen rouvalleen ja hän oli hyvin herttainen ja käski meitä heille kahvia juomaan ja ehkä me menemme. Hän on paljon vanhemman näköinen kuin hänen miehensä. Ei minua vaivaa mikään, sanoi ylilääkäri, muuta kuin että hermot tarvitsevat vähän vahvistusta. Joka aamu kello kahdeksan me menemme terveyslähteelle, se on niin likellä, ettei sinne ole kuin viisi minuuttia. Se näkyy meidän balkongille ja kaikki ihmiset. Ylilääkäri sanoi, että se oli hyvin hyvä, että me tulimme niin ajoissa Signen tähden, sillä se olisi tullut paljon vaikeammaksi parantaa, jos se olisi ollut kauan. Ja minun päänkipuni tulee hermoista. Minä pelkäsin, etten vanhoissa vaatteissani olisi täällä tarpeeksi hieno, mutta eivät ihmiset täällä käy ensinkään hienompina. Muuan nuori rouva täällä on, joka herättää kaikkien huomiota. Hän olisi kaunis, jollei olisi mätetty niin täyteen, ettei enää tiedä minkä näköinenkään hän on. Ylilääkäri käski hänen paikalla ottaa pois kureliivin. Hän on miehestään eronnut ja hirveän koketti. Minä oikein pelästyin, kun hän yhtenä päivänä seisahtui puhuttelemaan Signeä ja Signe, joka on niin lapsi, vain sääli häntä ja piti hänestä. Ehkä hän on onneton, hän on joskus sen näköinen niinkuin olisi itkenyt. Mutta kyllä minä kuitenkin koetan välttää, ettei hän tutustu meihin. Signellä on sentään ikäisiä, kun on rouva von Rohden tyttäret, se on se rääveliläinen rouva. Vanhempi tytöistä ontuu, se on niin vahinko, ja nuorempi on kyttyräselkäinen. He ovat hyvin hyvästi kasvatettuja. Me syömme samassa pöydässä kuin he. Täällä on kyllä hyvä ruoka, mutta kovin nälkä tulee, kun päivällinen syödään kello kaksi ja kahvi on juotu kello kahdeksan. Vastapäätä meitä istui ensin eräs nuori saksalainen tohtori, joka oli rasittunut, kun kirjoitti väitöskirjaansa. Hän oli sivistyneen ja hienon näköinen ja hyvin kohtelias. Hän toi meille kerran ruusujakin ja me otimme ne vastaan ja istuimme puhelemassa pitkän aikaa penkillä terveyslähteen luona. Mutta sitten hän rupesi olemaan kovin kohtelias Signelle, läksi kävelemäänkin hänen kanssaan, kun Signen pitää kävellä eivätkä ne rääveliläiset tytöt jaksa. Minä pyysin, että tohtori muutettaisiin pois meidän pöydästämme ja hän syö nyt toisessa salissa. Minusta tuntui siltä kuin Signe olisi itkenyt ensimmäisenä iltana, mutta ei hän sitä myöntänyt, kun kysyin. Tätä sinä et saa kertoa kenellekään, et Elsallekaan. Minä kirjoitin siitä jo konsulinnalle. Vastuunalaista on hoitaa toisen tytärtä.