— No mutta! Nehän ovat niin yksitoikkoiset, suutarihan tekee kaikki samanlaisiksi, nehän ostetaan valmiina…
— Topp, topp tykkänään — niissä vasta vaihtelua onkin! ja Vaarnakoski oikein lämpeni. — On leveitä, jykeviä ja luotettavia, on siveellisiä matalakorkoisia, on keikailevia korkeakorkoisia ja suippokärkisiä, on rehellistä, lujaa nahkaa ja on väärennettyä kiiltävää. Soljet puhuvat hyvin paljon naisen luonteesta. Mutta vaikkei näkisi kenkiä edestäpäinkään, voitte takaapäin, vain näkemällä koron, päättää mikä ihminen kulkee edessänne.
— Sehän on kauheaa! pääsi Hiljalta. — Kuljetteko te kaiken aikaa tarkastelemassa ihmisten korkoja?
— Kuljen.
— Mutta tehän olette niinkuin mikäkin salapoliisi! Ihmiset astuvat levollisina kadulla eivätkä aavista, että heidän takanaan kulkee mies, joka urkkii heidän syvimmät salaisuutensa.
— Minä opetan teidätkin. Se on intresanttia. Odottakaa nyt. Jos teidän edessänne astuu siisti, halpa kenkäpari, sellainen persoonaton, jommoisia ostetaan torilta, tiedätte, että edessänne kävelee rehellinen, köyhä, työtätekevä ihminen. Petollinen, keikaileva ihminen ei koskaan käy sellaisissa kengissä — hän ostaa aina halpaa tehtaantyötä eikä edes paikkauta kenkiään, vaan käy risoissa, korot kuluneina ja lintallaan. Uskokaa minua: nuo kuluneet korot puhuvat enemmän kuin asianomaiset huulet! Rehellinen luonne pitää aina ensinnä huolta kengistään, siksi, että niitä vähimmin katsotaan ja että niinsanoakseni on niiden kanssa rehellisesti kahdenkesken. Epärehellinen, alhainen ja saita ihminen ajattelee: kuka niitä näkee! Kun minun eteeni astuu hieno, nuhteettomasti pukeutunut ihminen, niin minä aina ensinnä katson kenkiä. Ja jollei niihin ole pantu yhtä suurta huolta kuin muuhun pukuun, tiedän, että edessäni seisoo teeskentelijä…
Aito naiselliseen tapaan teki Hilja paikalla johtopäätöksiä itseensä nähden.
— Kyllä minä sitten mahdan olla aika teeskentelijä…!
Vaarnakoski sivuutti ritarillisesti hänen huomautuksensa ja jatkoi:
— Täällä hyvässä Helsingissä on esimerkiksi muuan indiviidi, teologian ylioppilas, joka tuo Maaemon toimitukseen uutisia kotiseudultaan — sellaisia, että se tai se opettaja siinä tai siinä iltamassa piti pontevan puheen ja se ja se kuoro lauloi sen ja sen opettajattaren johdolla ansiokkaasti sitä ja sitä. Joku lähettää hänelle tänne näitä kallisarvoisia tietoja, hän antaa niille muodon, ja me koetamme lyhentämällä ottaa niistä mitä voidaan ottaa. Tämä ylioppilas on erinomaisen nuhteettomasti pukeutunut. Mutta kengät! Aina ne ovat vinossa ja väärässä ja kärjet pyrkivät poimuissa ylöspäin. Annan pääni pantiksi, että se on tekopyhä, epäluotettava olio…