— Täti…
— Ei, tiedätkö, älä sinä enää esitä pyyntöjä. Voi, hyvänen aika, onhan minunkin kärsivällisyydelläni rajat…!
— Täti…
— Taas sinä naurat!
— En naura…
— No, mitä sinä tahdot, sano se nyt yksin tein. Minullakin on hermot, voi, hyvänen aika…
— Täti… Minä tiedän yhden asian, joka ehkä tulee pahoittamaan tädin mieltä.
— Vai niin, taas jokin uusi harmi… Sehän on hauskaa kuulla…
Pelkään, että tulen hulluksi…
— Se on hyvin pieni asia.
— Pieni — no, mitä sinä sitten sitä valmistelet niinkuin olisi kysymys matkasta kuuhun…