Mutta Pekka ei lähtenyt.
Eversti aukoi ja sulki nyrkkiään. Raivoissaan käski hän palvelijaa ajamaan ulos renkiä. Pekka astui vain likemmä. Hän tuli juhlallisena ja liikutettuna. Hän ei saanut sanaa suustaan. Vihdoin hän ojensi everstille kätensä.
Eversti tarttui käteen.
JOULUKIRKKO
Kirkonkylä oli sytyttänyt joulukynttilänsä keskelle talvisia aukeita, ja kirkko säteili täydessä juhlavalaistuksessa. Poljetussa lumessa ulkopuolella astelivat viinakauppiaat lämpimäkseen, ja syödä rouskuttivat hevoset, loimi selässä, kaurapussi köytettynä pään ympäri. Sisäpuolella istuivat ihmiset talvitamineissaan ja katselivat suitsuavia kynttilöitä, joilla he olivat valaisseet temppelinsä. Sisällä oli vieläkin kylmempi kuin ulkona, ja ulkona oli pakkanen, talvi oli tullut kovana alun pitäen.
Kylmästä huolimatta oli kirkko täynnä väkeä. Suuret virsikirjat auki penkkipöydillä istui väki viluisena ja juhlallisena hengityksen suitsutuksena noustessa ilmaan. Vähitellen kuitenkin lämpeni.
Etupenkissä istui Yölinnun armo kahden vanhemman tyttärensä kanssa. Hänet nähtiin nykyään yhä useammin yhteisen kansan jumalanpalveluksissa, hän ymmärsi jo kielen ja puhuikin sitä. Hän oli ruvennut nöyrästi ja ystävällisesti seurustelemaan ihmisten kanssa. Nyt katseli hän korkeita, juhlallisia kynttilöitään, jotka paloivat alttarilla ja saarnatuolissa. Kauniston herrasväestä ei ollut kirkossa ketään, mutta penkki ei silti ollut tyhjänä. Alakartanon tyttäret, postineiti ja muita köyhempiä herrasväistä nähtiin etempänä yhteisen kansan joukossa. Jokainen seurasi jumalanpalveluksen ohella omien kynttilöidensä palamista ja vertasi niitä muiden kynttilöihin. Vanhan tavan mukana ei yhdestäkään asumuksesta jouluaamuna tultu kirkkoon tyhjin käsin, vaan jokainen perhekunta toi tullessaan valoa Jumalan huoneeseen ja asetti kynttilät määrättyyn paikkaan puujalkaan, joka otettiin esille joulupyhiksi. Kartanot valaisivat alttarin ja kuorin, talonpoikaistalot kokonaisia ikkunoita. Yksin kellotapulin kynttilöilläkin oli määrätyt lahjoittajansa. Harttu sai jouluksi torniinsa neljätoista kaunista kynttilää, joita varten hän itse oli tehnyt lujat puutelineet. Entinen Siironmaan emäntäkin oli nyt kirkossa. Hänet oli tuotu kantamalla, kaksi miestä oli ollut nostamassa häntä reestä. Hän ei istunut Siironmaan penkissä — siinä oli vierasta väkeä —, hänet oli asetettu saarnatuolin alle, josta sekä näki että kuuli. Hän istui tyttärensä rinnalla ja ilo ja onni säteilivät hänen kasvoistaan. Äiti ja tytär katselivat ikkunaa kuorin oikealla puolella, jossa heidän kynttilänsä paloivat. Miesten puolella ovensuussa istui se, josta he kiittivät Jumalaa, joka oli tehnyt heidät onnellisiksi: Pekka.
Pitkän virren aikana ennen saarnaa kävi suntio niistämässä kynttilät. Hän varisti karret läkkituoppiin, jota hän kuljetti vasemmassa kädessään ja josta kaiken aikaa nousi kynttilänsydämien käry. Kirkko hulmahti kynttiläin niistämisen jälkeen täyteen loistoon. Miesten puolella syntyi liikettä. Piti ennen saarnaa käydä katsomassa hevosia. Pikkupojat kopistelivat uusissa saappaissaan miesten perässä, mutta pakkanen ajoi heidät takaisin kirkkoon ja he jäivät pääkäytävälle vuoroin katsellakseen alttaritauluun ja hopeisiin haarakynttiläjalkoihin, vuoroin urkulehterille, josta soitto pauhasi alas kirkkoon. Lukkari alkoi värssyt lujalla äänellä ja jätti sitten naiset veisaamaan. He veisasivat hartaasti ja venytellen ja lisäsivät taitavasti erinäisiin kohtiin liverryksiä. Kynttilöihin muodostui pian taasen karsi, liekit himmenivät, pitenivät ja kävivät lepattaviksi. Kun miehet virren loppupuolella palasivat paikoilleen, tuli ovista viima, joka kallisti liekit pitkiksi, viistoiksi piikeiksi.
Naisten puolella sattui joku kääntämään kasvonsa viimaan päin. Samassa jäivät katsojan silmät tuijottamaan mieheen, joka päätä pitempänä muita asteli pääkäytävää pitkin alttaria kohti. Jo käänsi toinen ja kolmas naisista kasvonsa tulijaa kohti. Mies astui pää kumarassa, ikään kuin hän olisi ollut menossa ehtoollispöytään. Kynttilöiden lepattavassa valossa välähteli hänen paljastettu päänsä. Hänellä oli punaiset hiukset. Koko naisten puoli oli kääntynyt ja joka silmäpari tähtäsi tulijaan.
– Yölintu! lausui entisen Siironmaan emäntä ja hänen sanansa kuului kauas kirkkoon, sillä hän oli lausunut sen ajatuksissaan, huomaamatta, että oli Herran temppelissä.