Eversti puhalsi taasen metsästyssarveen ja hänen hämmästyksekseen vastasi tuttu torvi. Se oli hänen ystävänsä Kauniston herran metsästystorvi. Pian tapasivat naapurukset maantiellä. Kauniston herra oli kuten hänen ulkoasustaankin näki, mieskohtaisesti ottanut osaa sammutustyöhön. Hän astui esiin keskeltä kuloa ja joukko miehiä teki työtä hänen johdollaan.
— Oikea helvetin kokko, sanoi hän ojentaessaan kätensä Yölinnun herralle. — Sinä otatkin nyt komennon tuolla puolen. Kyllä tätä saakelin sulatusta vielä kestää. Rasva selässäni kiehuu, piru vie.
— Millä kannalla asiat oikeastaan ovat?
— Taloa ei voitu pelastaa.
— Palanut?
— Perustuksia myöten.
— Ihmiset?
— Pelastetut. Onko se totta, että Jaakko ja Lippi ovat liikkuneet tällä kulmalla?
— Oletko kuullut jotakin?
— En.