Valtava humahdus metsässä sai Kauniston herran rientämään pois. Everstin edessä seisoi yhtäkkiä Pekka, nokisena, oikea käsi sidottuna rievulla.
— Minä vien Piian rantaan, sanoi hän. — Ranta on tässä likellä. Siellä on Siironmaan väkeä. Emäntä näyttää tulleen hulluksi…
Rattaat alkoivat rytyyttää yli savuavien kantojen.
— Riisu hevonen ja jätä rattaat, huusi eversti. — Oletko kuullut mitään meidän herroista?
Everstin kasvot olivat kuin luu nahan peitossa, kun hän teki kysymyksen. Eikä häneltä jäänyt huomaamatta, että Pekka vastasi vältellen.
— Olivat iltayöstä käyneet talossa.
Eversti seurasi Pekkaa, joka talutti irtonaista hevosta.
— Entä onko heitä nähty aamulla?
— Oli kuultu laukauksia.
— Mitä se on, ettet sinä tottele: puhu, perkele!