— Tuleen, sanoi lapsi.
Eversti otti kätensä hänen päälaeltaan ja tuijotti kankaalle.
— Tuonneko?
— Tuonne.
Everstin pää kohosi ja hän läksi astumaan siihen suuntaan, jonka lapsi oli hänelle viitannut. — Marjaana, Marjaana! huusi vaimo maasta.
Huuto kuului kauas, vaikka kulo humisi ympärillä.
* * * * *
Sill'aikaa asteli Yölinnun rouva huoneesta huoneeseen ja portailta portaille huutaen poikansa nimeä. Mutta jos hän painoi kasvonsa peräkamarin ruutuun, jonka alla maantie kulki, ei hän nähnyt muuta kuin auerta, ja vaikka hän tuijotti silmänsä kipeiksi pihamaan hiekkaan, ei hän nähnyt muuta kuin samaista auerta. Se tuntui tulevan tänne aina onnettomuuspaikalta asti.
— Everstihän käski lyödä koiria, että ne olisivat hiljaa, huusi hän palvelijoille.
Ja taas alkoi hänen retkensä ikkunalta ikkunalle, toisesta päästä rakennusta toiseen ja portailta portaille. Tallin ja vaunuliiterin ovet olivat jääneet auki ja lisäsivät ammottavaisuudellaan levottomuuden tunnetta, ikäänkuin näissä rakennuksissa olisi säilytetty jotakin onnettomuuden varastoa, joka vuoti ulos, kun ovet olivat auki.