»Tullitarkastuksessa uhkasi minun käydä huonosti. Ranskalainen, joka nähtävästi ei voinut antaa minulle anteeksi, että olin lyönyt hänet laudalta postivaunuissa…» »Minä siunasin kohtaloa, joka pidätti minut rajalla, sillä elin täällä pienessä maantieravintolassa yhden mieltäkiinnittävimpiä seikkailuja, mitä minulla elämässä on sattunut. Juodessani viiniä salissa kuului nyyhkytyksiä viereisestä huoneesta, jonka ovi oli kiinni. Kysyin isännältä, mitä se merkitsi. Hän selitti minulle, että eräs nainen ja herra olivat tuoneet ravintolaan nuoren, kauniin tytön ja käskeneet pitää häntä siellä, kunnes he tulisivat takaisin. Kun kaikki olivat erittäin hyvin puettuja ja kaksivaljakko toi herrasväen paikalle, ei isäntä voinut epäillä mitään, vaan lupasi pitää tytön päivän ravintolassa…»
Amalia Karolina läiskäytti vihon kiinni.
— Me menemme nyt mamman luo.
— Et voi hyvällä omallatunnolla sanoa, ettet olisi mitään lukenut…
— Voin, väitti vanhin sisar. — Olen nähnyt vain yksityisiä sanoja.
— Ja lauseita! Minä ainakaan en ole niin pyhä, minä tahdon tietää, miten ravintolassa kävi.
»— — — pitää tytön päivän ravintolassa. Herra maksoikin sen päivän hänen puolestaan. Mutta nyt oli kulunut kaksi päivää eikä vanhempaa naista eikä herraa kuulunut. Pistin kolikon isännän käteen ja sain hänen kysymään, eikö nuori nainen haluaisi tutustua muukalaiseen, joka ehkä voisi olla hänelle avuksi. Isäntä meni, kuulin seinän läpi, että naisen ääni oli sointuva ja sivistynyt ja ennen pitkää seisoi edessäni mitä ihanin nuori tyttö, joka avuttomana rupesi kertomaan, kuinka hänen kotiopettajattarensa ja tämän ihailija olivat hänet pettäneet. Minä, hänen silmiensä lumoamana, tein kohteliaimman kumarruksen, lausuin ilmi iloni siitä, että kohtalo salli minun…»
Amalia Karolina oli toiselta puolen vihkoa lukenut:
»… Me vuokrasimme ainoan huoneen, mikä koko kaupungissa oli saatavana, sillä oli markkinat. Sinne tuskin mahtui vuode, mutta muuta ei…»
Hän läiskäytti vihon kiinni ja kääntyi pois, posket kuumina. Mutta
Fredrika Lovisa ei hellittänyt kirjaa käsistään, intti vain: