— Täällä ei tarvita koiria. Enkö minä ole sanonut, ettei. Minä lyön kintut poikki jok'ainoalta.
Kävi selville, että koirat olivat pelottaneet karkuun kissan, Juvelan ainoan kotieläimen, joka oli sellainen kissa, että se piti isäntänsä sekä linnussa että jäniksessä. Tuossa tuskin olivat päässeet höyryämästä sisukset tunkiolla. Jänis oli kissan tuoma. Ja joka satutti kätensä kissaan, satutti sen Juvelaan itseensä. Ja jos kissa jäi sille tielleen, niin hirvet Juvela lupasi nostattaa horhista ja lähettää syyllisten kimppuun. Juvela sylkäisi ruskean lammikon kuivaan tuhkaan Jaakko-herran edessä ja ärtyi ärtymistään tuntiessaan, ettei saanut vieraita suuttumaan niinkuin olisi tahtonut.
— Sinä saat uuden kissan, sanoi Jaakko. — Toimitan kissojen maasta, Afrikasta. Siellä on kissoja niin suuria kuin susi ja ne ovat punaiset niinkuin Yölinnun suku.
— Saatte mennä ja vielä oikaista nopeasti, sanoi Juvela. — Siitä ei kissa parane. Se on sellainen kissa, että se tuntee vihamiehen ja kynsii ja höyhentää. Ei sille yksi koira mitään olisi voinut, mutta kaksi.
Jaakko-herra ei enää uskaltanut kysyä, missä koirat ja hevonen olivat. Lippi veti vaatteita selkäänsä, kun aurinko paahtoi liiaksi, ja kehoitti Jaakkoa maksamaan kissasta kymmenen markkaa.
Jaakko, jolle ainoastaan kultarahat olivat rahan arvoiset ja joka sen vuoksi aina koetti pitää niitä taskussaan, veti esiin kolikon ja tarjosi sitä Juvelalle.
— Vai napin arvoiseksi sinä panet sellaisen kissan. Saatte nopeasti lähteä sinne, missä koirannekin juoksentelevat ja hakea minulle kissan. Taikka muistatte.
Jaakko olisi jo halunnut todenperään lauhduttaa Juvelaa.
— Kuule nyt, Juvela, kissa on linnustamassa ja sinä pauhaat pauhaamistasi, sanoi Lippi. — Se tuo meille vielä paistit päivälliseksi. Eräällä miehellä Ruotsissa oli myöskin sellainen kissa, että se toi hänelle lampaankin, kun hän kyllästyi metsän lihaan…
— Mene Ruotsiin — mitäs sinä täältä tahdot, sanoi Juvela vihaisena, ja herrat näkivät, että hän mietti lähtöä metsään.