Siironmaan talo oli palanut vakuuttamattomana. Eikä siinä kyllin, että karja oli mennyt: oli mennyt rahaa. Isäntä oli salarikas ja hän oli säilyttänyt rahansa sekä kirstuissa että sukanterissä ja seinänraoissa. Tärkeimmän kirstun hän hengenvaaran uhalla kyllä oli saanut temmatuksi palavasta talosta. Mutta kulo oli pihamaalla kärventänyt sen niin, että kun se avattiin, setelit hajosivat tomuksi ja tuhaksi.

Mahtava isäntä oli repaleisena, kasvot ja kädet palohaavoilla, eräänä aamuna ilmestynyt Yölinnun kartanoon vaatimaan hyvitystä: hänen tyttärensä oli menettänyt henkensä, hänen vaimonsa oli mielipuolena ja hänen omaisuutensa oli mennyt. Hän seisoi kuin raivohullu eteisessä, huutaen, huitoen käsiään ja uhaten. Jos hän olisi tullut jonakin toisena päivänä, vaikkapa yhtä ainoaa päivää myöhemmin, niin hänen tulonsa olisi tehnyt järkyttävämmän vaikutuksen. Nyt hän tuntui tungettelijalta, joka tuli meluamaan surutaloon.

Hän oli sattunut tulemaan Yölintuun sinä päivänä, jonka aamuna ainoan pojan pako oli huomattu. Hänen menetyksensä eivät Yölinnun herrasväen silmissä voineet merkitä mitään heidän surunsa rinnalla. Ruotsinmaalainen pehtori lausui hänelle tyynesti ja kohteliaasti muutaman sanan. Tulevassa oikeudenkäynnissä luonnollisesti selviäisi, oliko niissä raskaissa syytöksissä, jotka hän kohdisti herrasväki von Tolliin, perää. Siinä tapauksessa hän tietenkin saisi täyden hyvityksen.

— Viisikymmentäkaksi tuhatta kolmesataa neljäkymmentäyksi markkaa viisikymmentäkolme penniä! huusi isäntä ja hänen kasvonsa vääntyivät sekä ruumiillisista että henkisistä tuskista. — Annatteko te ne minulle takaisin!

Olisi pitänyt säilyttää rahat pankissa ja talo olisi pitänyt vakuuttaa.

— Entä tytön henki — se olisi kai sekin ollut säilytettävä pankissa ja vakuutettava, kun tiedettiin, että Yölintuja liikkuu…

Niin, luonnollisesti vanhempien oli katsottava, että heidän lapsensa olivat turvassa.

— Entä emäntä? huusi isäntä keskellä Yölinnun pihamaata ja heristeli nyrkkejään, — kuka sitten on edesvastuussa emäntien ymmärryksestä? Olisiko heitäkin säilytettävä pankeissa ja palovakuutuksissa?

— Vähemmän ääntä, hyvä ystävä, sanoi pehtori. — Ei ole lupa tulla ihmisten pihamaille meluamaan ja…

— Mutta on lupa polttaa ihmisten lapset…