— Enhän minä sitä. Älä nyt… puhutaan nyt.
— Minun täytyy lähteä Vamperiin. Sovittiin, että tulisin…
— Kyllähän sinä… Minä vain kysyisin… Se on pian tehty, älä ihan vielä… Sitä minä vain, että eikö muutettaisi kotiin!
— Kotiin — mitä sinä nyt…? Tiedäthän sinä…
— Tiedän, Siironmaahan tarkoitan. Se se kuitenkin on meidän kotimme… En minä täällä parane. Siellä minä paranen palaneiden kantojenkin keskellä. Rakennetaan talo uudelleen…
— Älä nyt. Tiedäthän sinä, että on vaihdettu everstin kanssa. Siironmaa on everstin…
— Kyllä hän vaihtaa sen meille takaisin, kun kuulee, että se on minun syntymäkotini. Minä menen ja lankean polvilleni armon eteen.
— Mihinkä sinä menet ja lankeat…? Ole koreasti siinä. Minä käsken
Vapun.
Isäntä läksi ja Vappu jäi. Emäntä makasi silmät kiinni. Ripsien välistä pisarteli kyyneliä.
Isäntä istui Vamperin luona ja opetteli ruotsalaisesta kirjasta. Hänen täytyi niinikään olla rakennusmiesten luona juttelemassa, että he pysyisivät hyvällä päällä. Vamperi oli mukava ja leikkisä mies. Ja hyvin tekivät rakennusmiehetkin, kun heitä piti silmällä ja väliin antoi heille ryypyn. Ei enempää, ettei tullut liikaa.