Katkeruus vanhan rouvan äänessä oli kuin tiivistettyä sappea, kun hän joka sanaa korostaen vastasi:
— Eikö patruuna af Enne luule, että sille muut osaavat antaa arvoa?
— Kyllä, kyllä, kyllä, helkkarissa, hyvä rouva! Mutta sellaista hintaa en enää panisi toista kertaa.
— On asioita, joita ei arvioida rahassa, patruuna af Ehne.
— Niin, niin, tietysti, helkkarissa.
— Malja on sotasaalis kolmikymmenvuotisesta sodasta. Siitä tulee tyttäreni ainoat myötäjäiset, jos hän kerran menee naimisiin.
— Hän menee nyt, sanoi patruuna salaperäisesti.
Vanha rouva iski häneen silmät, jotka terävinä kuin naskalinnenät tuijottivat rypistyneistä kasvoista.
— Menee? Pyydän patruuna af Ehneä selvemmin lausumaan…
— Mitä perhanaa — enkö ole puhunut selvästi? Kuunnellaan nyt, jahka neiti Sederholm itse puhuu…