Vanhan rouvan pahat, kylmät katseet iskivät tyttäreen, joka ontuen asteli hiekkatietä taivaansinisessä puvussaan, kankeasta paperista ommeltu vihkonen käsissään.
— Mitä sinä aiot? kysyi äiti.
Tytär meni hämilleen ja puna hänen poskillaan tuli polttavaksi.
— Patruuna vain halusi kuulla jotakin, kun on näin kaunis ilta.
— Niin, sanoi patruuna — olisihan se…
Pitäjällä tiedettiin yleisesti, että vanha rouva Sederholm suuttuessaan oli hyvin julma tyttärelleen. Tänä iltana katsellessaan rouvaa uskoi Kauniston herra todeksi senkin huhun, että hän oli lyönyt lapsensa rammaksi.
— No, lue nyt, että mammakin kuulee, sanoi äiti pirullisen makeasti.
Tytär tunsi lähtevänsä pettävälle jäälle, mutta hänellä ei ollut muutakaan neuvoa kuin lukea, koska äiti jo oli nähnyt vihon hänen kädessään.
— Minä luulen, että tee tulee heti, yritti hän.
— Odotetaan sitten, että tee tulee.