Lippi suistui äkkiä suulleen salin lattialle. Tytär likeni häntä ja tahtoi nostaa hänet ylös.
— Pappa, mennään nukkumaan. Te olette väsyksissä… Muistatteko, kun
Jaakkokin kantoi teidät.
Tytär oli tuhkanharmaa kasvoiltaan. Silmät verestivät. Äkkiä hypähti isä ylös ja rupesi nauramaan.
— Siinä se oli — annoitteko te minulle ruokaa? Kyllä kai se olisi teille mukavinta, että minä kuolisin. Ruokaa! Ruokaa! Kaikki herkut esille, ne ovat minun rahoillani ostetut…
Hän työnsi tyttärensä kumoon ja hyökkäsi koko voimallaan ruokasalin ovea kohti. Lyhyen epäröimisen jälkeen avattiin ovi. Ruokasalissa oli nuorempi tytär.
— Vai sinä punatukka…! Minä tapan sinut! Kettukin on punainen kuin sinä. Sinä olet synti, sinut pitää tappaa. Ei sinusta kuitenkaan kukaan mies huoli. Taisit sinäkin tavoitella Jaakkoa — että uskalsitkin, syntinen, punainen kettu! Kaikki Tollit ovat punaisia ja syntisiä. Koko pitäjä on täynnä syntiä ja punaista tukkaa. Seitsemän pitäjää! Minä tapan sinut. Seiso paikallasi, niin minä haen pyssyn…
Tyttöjen äiti oli hiljaa tullut huoneeseen ja kutsui ruualle.
— Sinä piika! huusi Lippi ja kohotti häntä kohti tuolin, jolla hän vasta oli uhannut tytärtään. — Saithan sinä minut vihdoinkin, kun taitavasti pyydystit. Tällainen minä nyt olen, katso nyt — oletko tyytyväinen, onko hauska ollaksesi? Minä olisin hieno herra ja minulla olisi kartano ja vaunut, jollen minä olisi nainut piikaa. Sinä, sinä… sinä olet kaiken pahan alku ja juuri — missä minun pyssyni on? Oletteko te sen ottaneet pois? Jumal'avita, jos te olette koskeneet siihen pyssyyn, niin ei teille kunnian kukko laula…
Humalainen juoksi pitkin huoneita. Äiti ja tyttäret pakenivat ulos.
Tyhjennettyään yltäkylläisimmän voimansa huonekaluihin, jotka sattuivat hänen tielleen, suuntasi Lippi askeleensa ruokasaliin. Hän ei huolinut syödä, vaikka näki lempiruokiaan kaikissa muodoissa pöydällä. Hän halusi löytää kätköt, joita salattiin häneltä. Olivat ottaneet pois avaimet ovista. Vai eivät he luulleet hänen pääsevän ilman avaimia. Vai eivät he muistaneet hänen taittaneen hevosenkenkiä. Potkaisemalla potkaisi hän puhki heidän ovensa, niin että ne jäivät riippumaan saranoiden varaan. Ja nyt oli kaikki tyynni hänen käsissään. Hei, hei! Hän nauroi ja ajatteli, että laitetaanpas juhla-ateria ja kutsutaan piika ja piian tyttäret juhliin. Sen tähden ei Jaakko huolinut hänen tyttäristään, että ne olivat piian tyttäriä. »Koreita lapsia, sanoi piru kissanpoikia.» Koreita olivat hänen tyttärensä, mutta piian lapsia.