Ja hän päästi haavoitetun suden valittavan voivotuksen.
— Ah, paholainen! — kirosi sotamies jaloilleen hypähtäen. — Mitä siinä möliset? Miksi et anna rauhaa ihmisille? Jos henkeäsi haukottelet, niin haukottele minusta nähden, mutia pidä suusi kiinni… Kenelle olet tarpeen? Suu kiinni!
— Anna ikenille, — esitti "ylioppilas".
— Käydään nukkumaan, — sanoin minä. — Ja jos sinä haluat olla tulen luona, niin ole ulisematta, tosiaankin…
— Kuulitko? — sanoi sotamies tuikeasti. — Pane mieleesi! Luuletko, että tässä säälimään ja hoitamaan sinua ruvetaan sillä, että leipää viskasit ja luotia lennätit? Pallinaama piru! hyi…
Sotamies valkeni ja ojensihe pitkälleen.
"Ylioppilas" jo loikoi. Minäkin asetuin maahan. Säikähtynyt nikkari kyyristyi yhteen käppyrään ja siirryttyään nuotion ääreen alkoi katsoa siihen. Minä viruin hänestä oikeaan ja kuulin, miten hänen hampaansa kalisivat. "Ylioppilas" oli painaltunut vasemmalle ja taisi jo vedellä unia. Sotamies oli pannut kätensä päänsä alle ja makasi kasvot ylöspäin taivaaseen katsellen.
— Ompa tämä yö… Miten paljo tähtiä… lämmin, — sanoi hän minulle hetkisen kuluttua. — Kas tuota taivasta — se on peite eikä taivas. Minä rakastan tätä kulkurin elämää… Kylmää ja nälkäistä se on, mutta vapaata… Ei ole päälliköt käskemässä, itse on oman elämänsä herra. Puri vaikka päänsä poikki, niin ei ole kenenkään sanaa sanomista… Kyllä kelpaa… On nälkäkin näinä päivinä kurninut, vihaksi on pistänyt… mutta nyt saa tässä loikoilla ja taivaaseen katsella… Tähdet tuikkivat minulle… aivan kuin sanoisivat: älä ole milläsikään, Lakutin, maleksi vain maita, äläkä anna kenellekään perään… Niin… Ja sydämestä tuntuu hyvälle. Entä sinä, hoi, nikkari! Älä huoli olla minulle vihoissasi äläkä pelkää mitään… Ei se mitään, jos leipäsi söimme. Kun sinulla sitä oli ja meillä ei ollut, niin ei auttanut muu kuin syödä… Sekö sinut ampumaan riivasi kuin minkäkin villin? Etkö ymmärrä, että luoti voi vahingoittaa… Minä suutuin sinuun taannoin kovasti ja ellet olisi kaatunut, olisit saanut aika löylyn uhmastasi. Mitä leipään tulee, niin saat sitä ostaa Perekopista, kun huomenna pääset sinne, rahoja sinulla on, se on tietty… Joko se tauti kauvan sinua vaivaa?
Kauan kuului vielä sotamiehen ääni korvissani ja nikkarin surkea uikutus. Pimeä, melkein musta yö laskihe yhä lähemmä maata ja rintaan virtasi raikas, mehevä ilma.
Nuotio levitti tasaista valoa ja raitista lämmintä… Silmiä raukasi ja torkunnan läpi väikkyi niissä jotain tyynnyttävää, puhdasta.