— Tämä viimeinen oli parempi kuin — mikä se olikaan — kuin Schopenhauer, — sanoo Matvei Jegorovitsh hymyillen. Kaikki uusi näyttää olevankin vanhaa.
— Ja päinvastoin, sillä eräs runoilija on sanonut: "on säästäväinen elon viisaus — vanhasta siinä ommellahan uus."
— Kehveli olkoon tuota miestä! Siltä tulee kuin turkinhihasta!
Matvei Jegorovitsh nauraa hyvän aikaa, hänen vaimonsa hymyilee ja
Nikolai Petrovitsh on hyvillä mielin, jota hän turhaan koettaa salata.
— Kuka se onkaan sanonut siitä banaalisuudesta?
— Barjatinsky, eräs runoilija.
— Entä viimeisen?
— Fofanov, myöskin runoilija.
— Sukkelia miehiä! — myöntää Matvei Jegorovitsh ja toistaa säkeet tyytyväisyydestä myhäillen.
Ikävä näyttää pitävän näitä ihmisiä leikkikalunaan. Hetkeksi heittää se heidät, mutta sitte taas tulee ja tarttuu uudelleen kiinni. Ja silloin ovat he vaiti ja puhkavat paahteissaan, jota tee enentää.